Ensihoidon työaikakysely on nyt päättynyt. Iso kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Ennen kuin paljastetaan vastaajien kokonaismäärä, kerrotaan lyhyesti siitä, miksi kysely ylipäätään haluttiin tehdä.
Ensihoidon työaika on jo vuosien ajan ollut kuuma puheenaihe erityisesti työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluissa. Dimitri Lisitsyn halusi tehdä ensihoidon työaikamalleja käsittelevän jutun Systoleen. Mistään ei kuitenkaan löytynyt konkreettista tietoa siitä, minkälaisia näkemyksiä ensihoidon työntekijöillä on työaikaan liittyen. Niinpä hän päätti kerätä itse tietoa asiasta tulevan juttunsa tueksi. Avukseen hän pyysi kollegansa Anu Venesojan. Luonnollisesti Systole toimi yhteistyökumppanina kyselylinkin jakamisen osalta.
Ennen kyselyn toteuttamista Dimitri testasi ideaansa omalla työpaikallaan kahvipöytäkeskusteluissa. Ajatus valtakunnallisesta työaikakyselystä sai välittömästi kannatusta työkavereilta. Koska kahvipöytäkeskustelut yleensä johtavat jonkinlaiseen vedonlyöntiin, ei tämäkään keskustelu ollut poikkeus. Dimitri haastettiin työkaverin toimesta vedonlyöntiin. Panokseksi asetettiin yksi olut. Vetoa lyötiin siitä, paljonko kyselyyn tulee vastauksia. Dimitri oli sitä mieltä, että vastauksien määrä jää alle tuhanteen, kun taas kollega veikkasi, että vastauksia tulee yli tuhat. No, paljastetaan, että oluen tarjoaa Dimitri. Ensihoidon työaikakyselyyn tuli huikeat 1003 vastausta! Vedon voittaja Julius Keinänen kunnioitti voitonmaksutilaisuutta sonnustautumalla pukuun.
Yli tuhat vastaajaa työaikakyselyssä kertoo ilman muuta siitä, että aihe on ensihoidossa työskenteleville edelleen erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Tässä vaiheessa voidaan kertoa jo jotain alustavaa kyselyn tuloksista tai oikeastaan kyselyyn vastaajien taustoista. Vastaajista noin 54 % oli miehiä ja noin 45 % naisia. Suurin osa vastaajista (73 %) oli alle 40-vuotiaita ja vastaajista 73 % oli työskennellyt ensihoidossa vähintään viisi vuotta. Vastaajista suurin osa työskenteli joko sairaanhoitopiirin palveluksessa tai pelastuslaitoksella. Yksityisen työnantajan palveluksessa oli noin 15 % vastaajista. Kaikista vastaajista yli kolme neljäsosaa oli vakituisessa työsuhteessa. Vastaajista reilusti yli puolet (56 %) teki 24 h työvuoroja. 36 % teki kaksivuorotyötä ja loput tekivät joko kolmivuorotyötä tai jotain muuta työaikamallia. Alle kolme prosenttia vastaajista kertoi nykyisen työnsä sisältävän varallaoloa, kun taas yli puolet vastaajista kertoi tehneensä varallaoloa sisältävää työtä joskus uransa aikana.
Koska vastauksia tuli yli tuhat, niiden tarkempi analysointi tulee viemään aikaa. Kunhan tulosten tarkempi analysointi saadaan tehtyä, tuloksista tullaan kirjoittamaan useampi juttu Systole lehteen. Olisi hienoa, mikäli tulokset toimisivat innoittajana ja alkuna ensihoidon työaikaan liittyville tutkimuksille. Toivotaan, että tulokset herättävät kiinnostusta myös työaikaan liittyvistä asioista päättävien ja neuvottelevien tahojen keskuudessa. Suuri kiitos vielä kaikille kyselyyn vastanneille!
Teksti Anu Venesoja
Kuva Harri Hernesmaa