Systolen IG-sihtiin jäi Instagramin @hoitajat -tilillä postattu korona-ajasta kertova meemi.

Instagramin @hoitajat -tilillä postattiin (26.12.2020) ajatuksia herättävä kuva, joka käsittelee vuodenvaihteen tuomia muutoksia ja toiveita koronaviruksen ehkäisyssä.

Oivaltava julkaisu pyrkii kertomaan menneen ja tulevan vuoden eroista korvaamalla numeroita erilaisilla koronaviruksen ehkäisyyn vahvasti liittyvillä välineillä. Postauksesta käy ilmi, miten vuonna 2020 koronaviruksen leviämisen ehkäisyyn ei ollut juurikaan olemassa kasvomaskien lisäksi muuta keinoa. Vastaavasti vuonna 2021 rokotusten osuus ehkäisyssä on korostunut, vaikka myös maskit ovat edelleen säilyneet tärkeässä roolissa.

Melko synkän ja värittömän kuvan ei niinkään ole tarkoitettu tuovan katsojalle iloa, vaan pikemminkin muistuttamaan siitä, ettei pandemia ole vielä ohi. Vakavuudestaan huolimatta postaus herättää toivoa tulevasta.

Itseeni postauksessa suurimman vaikutuksen teki sen tapa käsitellä niinkin valtavaa aihetta kuin koronaviruksen vastaista taistelua hyvin yksinkertaisella tavalla. Lopulta julkaisussa on vain kaksi lähes identtistä kuvaa päällekkäin, ne kertovat tarinan vain pientä yksityiskohtaa muuttamalla. Kuvat kertovat asian niin menestyksekkäästi, että postaus ei tarvitse kuvatekstiä ollenkaan yhden näkyvyyttä parantavan hashtagin lisäksi.

Viime vuosina internetissä vahvaksi noussut ”ennen vs. jälkeen”-trendi soveltuu hyvin vahvojen ja yksinkertaisten viestien jakamiseen, mikä näkyy myös jutussa esitellyssä postauksessa. Kahden lähes samanlaisen kuvan asettaminen vierekkäin saa katsojan tosissaan miettimään, mitä eroja niissä oikein on. Varsinkin nuorten suosimassa meemikulttuurissa hyödynnetty tekniikka soveltuu mainiosti myös hupsuista kuvista poikkeavaan, vakavampaan joukkoviestintään. Ehkä ensihoidon ja myös muiden alojen julkisen viestinnän tulisi hyödyntää enemmän nuorten keskuudessa suosittuja viestintätekniikoita pitkien ja hankalia sanoja sisältävien tiedotusten sijaan.

Katso IG-sihtiin jäänyt meemi tästä!

 

Teksti Kalle Kaivola
Kirjoiaja opiskelee lukiossa ja kannustaa Manchester Cityä. Hän selailee Instagramissa ensihoitoa koskevia postauksia ja pohtii, miten ne uppoavat nuorisoon. Systole arvelee, että tästä saataisi olla hyötyä ensihoito-organisaatioiden sometiimeille.