Turun terrori-isku 18.8. 2017. Puukotus Turun kauppatorilla. Toinen. Kolmas. Neljäs. Hätäilmoituksista ei tullut loppua. Kenttäjohtaja mietti mielessään +1 -sääntöä. Sitten +2:ta ja +3:a eikä siitäkään tullut loppua. Alue oli laaja ja tekijöitä saattoi olla enemmän – oli otettava hallittu riski.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kenttäjohtaja Markus Siljanto on palaamassa edelliseltä tehtävältä, kun hätäkeskus hälyttää hänet ja FinnHEMS20:n uudelle tehtävälle. Kauppatorilla on tapahtunut puukotus. Siljanto suuntaa tapahtumapaikalle.
Heti perään tulee tieto toisesta uhrista. Siljanto liittää tehtävään toisen ensihoitoyksikön ja jatkaa matkaa. Siljannon lähestyessä kohdetta lisätietoa alkaa tulla yhä enemmän. Hätäpuheluiden tulviessa hätäkeskukseen eri viranomaiset yrittävät muodostaa tilannekuvaa – niin myös Siljanto, joka saa tietoa tipottain, sitä mukaa kun sitä on saatavilla.
Pian selviää että puukotuksen uhreja on useita ja he ovat eri puolilla toria. Tilannekuvaa on erittäin haasteellista muodostaa, mutta selvää on, että uhreja voi olla merkittävästi enemmän. Siljanto asettaa tulokynnyksen 200 metrin päähän torista. Tilanteesta ei pysty vielä sanomaan onko kohteeseen edes turvallista mennä. ”Poliisilla oli ymmärrettävästi kädet aivan täynnä työtä, joten toiminnan suunnitteluun ei ollut normaalia aikaa käytettävissä. Tein nopeasti päätöksen, että menemme itse ensimmäisenä kohteeseen”, hän kertoo.
Siljannon saapuessa torille hän näkee ensimmäistä kertaa tilanteen vakavuuden. ”Tämä oli tehtävän kannalta käännekohta, sillä ymmärsin jo vammojen perusteella, että kyse ei ole välttämättä tavallisesta puukotustilanteesta.” Torilla on yllättävän rauhallista. ”Ihmiset käyttäytyivät pääosin normaalisti, mutta ensihoidon kannalta kyseessä on näkymätön ja epäselvä uhka, jonka laajuutta ei tiennyt kukaan.”
Siljannon mukaan tilanteessa oli läsnä tunne; että mitä tahansa voi vielä tapahtua. ”Mielessä ei alusta asti ollut pelkästään +1 -sääntö – vaan myös +2, +3 ja niin edelleen.”
Jossain vaiheessa Siljanto saa tiedon myös laukauksista, mutta ei vielä tiedä, että ampuja on ollut poliisi. Varmuutta siitä, onko tekijöitä enemmän kuin yksi, ei myöskään saada vielä pitkään aikaan. ”Normaalisti kohteeseen mennään vasta kun se on turvallinen. Nyt oltiin tilanteessa, jossa sitä ei voitu mitenkään taata. Alue oli laaja ja tekijöitä saattoi olla enemmän – riski oli pakko ottaa hallitusti.”
Siljannon mukana on työparinsa lisäksi poikkeuksellisesti yksi ylimääräinen ensihoitaja. Hän määrää molemmat aloittamaan välittömästi potilaiden luokittelun. Itse hän asettuu hieman etäämmälle torin sivustalle: ”Halusin putkinäön poikki, sillä kokonaistilanteen hahmottaminen oli siinä vaiheessa keskeisimpiä asioita.”
Omalta paikaltaan hän näkee lähinnä tulokynnyksen. Siljanto ottaa tulokynnykseltä näkökontaktilla yksi kerrallaan autoja kohteeseen ja ohjaa heidät suoraan potilaan luokse. Hänen mukaansa tämä auttoi merkittävästi resurssien käyttämisessä sekä tilannekuvan ylläpitämisessä.
Tapahtumaaikaan Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen lääkintäesimies Vesa Jyrkkänen viettää työpaikallaan normaalia toimistopäivää. Hän on ensihoitajien lähiesimies, joten Virve on työvuoron aikana pöydällä, mutta sitä ei yleensä kuunnella aktiivisesti. Työtehtävien ohessa Jyrkkänen kuulee sivukorvalla oman talon yksikön lähtevän kuljettamaan puukotettua potilasta. ”Perjantai, viikonloppu on alkanut aikaisin”, hän ajattelee.
Kun heti perään toinen yksikkö ilmoittaa saman kuljetuskoodin, Jyrkkäsen tuntosarvet nousevat pystyyn ja hän keskeyttää työnsä. Hän katsoo kännykkäänsä ja huomaa Ylen uutisvahdin ilmoituksen: Turun Kauppatorilla on puukotettu useita, lisätietoja odotetaan. Jyrkkänen käsittää, että tapahtuma voi olla odotettua suurempi. Kyse on vakavasta tilanteesta. ”Epäusko oli ensimmäinen tunne. Voiko tämä olla totta?”, hän pohtii. Seuraava ajatus tulee kuitenkin nopeasti: Kestääkö järjestelmä?
Asemalla on sattumalta käynnissä koulutuspäivä. Töissä on useita ensihoitajia, jotka eivät ole autossa. Ensimmäinen puhelu lähtee saman tien omalle esimiehelle, jolta pyydetään lupa seuraavan vuoron ylitöihin. ”Minulla oli täysi luotto ensihoitajiin – tiesin kyllä, että potilaat tulevat hoidettua ja operatiivinen puoli toimii. Aloin omassa roolissani ajatella lähinnä sitä, mitä tapahtuu tilanteen jälkeen – ihmisiä ja toiminnan turvaamista.”
Kauppatorilla Markus Siljanto jakaa resursseja potilaiden hoitoon ja ylläpitää tilannekuvaa. Ymmärrys kokonaistilanteesta on rakentunut pala kerrallaan – hätäpuheluista, radioliikenteestä sekä kollegoiden raporteista triagen edetessä. ”Muistan ajatelleeni jossakin vaiheessa, että pitäisi päästä ylöspäin. Jos auton katolla olisi ollut tralli, jolle nousta, olisin luultavasti kiivennyt sinne nähdäkseni laajemmalle alueelle.”
Tori on osoittautunut myös erittäin haasteelliseksi tapahtumapaikaksi, sillä siellä ei ole osoitteita – on vain paikkoja. ”Jos potilaan kerrotaan olevan torikahvilan luona, on silti selvitettävä missä – Turun Kauppatorilla on kolme torikahvilaa. Paikka voi olla näennäisesti sama, mutta välimatkaa voi olla 50 metriä.” Potilaiden tarkat sijainnit varmistuvat monelta osin vasta triagen edetessä.
Vesa Jyrkkänen kuulee paloasemalla ensimmäisen ensihoitoyksikön tekemän ilmoituksen tilanteesta ja mahdollisen defusingin tarpeesta. Hän on kuitenkin jo tässä vaiheessa istunut alas suunnittelemaan tilanteen jälkihoitoa erään asemalla olevan kouluttajan kanssa. Kouluttaja on yksi defusingin vastuuvetäjistä. ”Käytännössä koko työvuoro oli tässä vaiheessa kiinni tehtävässä. Totesimme, että emme pärjää yhdellä vetäjällä, joten teimme välittömästi defusing-hälytyksen.”
Tilanteen edetessä paloasemalle saadaan lisää tietoa, josta osa kertoo kauppakeskus Myllyssä olevasta jonkinlaisesta tilanteesta. Se osoittautuu kuitenkin huhuksi. ”Aloin miettiä +1 -sääntöä myös resurssien kannalta. Mitä on tehtävissä, jos sääntö toteutuu myös toisena samankaltaisena tilanteena? Järjestelmä ei kestä toista samanlaista tilannetta.” Kun resurssit on turvattu, asemalla jatketaan jälkihoidon suunnittelua.
Turun Kauppatorilla ensihoitoyksikkö lähtee kuljettamaan viimeistä potilasta sairaalaan. Potilas on luokiteltu vihreäksi. Siljanto kävelee autoonsa ja adrenaliiniryöppy laukeaa. ”Lähdin poliisin tilannejohtajan vierestä omalle autolleni. Muistan olleeni väsyneempi kuin koskaan ja olo oli täysin tyhjä”, Siljanto kertoo.
”Toiminta oli täysin vaistonvaraista ja tuli selkärangasta. Kaikki tuli automaattisesti kokemuksen ja koulutuksen perusteella.” Autossa istuessaan myös Siljanto ehtii miettiä tilanteen jälkihoitoa. Hän miettii omien reaktioidensa lomassa sitä, miten ensihoitajat ja muut tilanteessa olleet mahtavat reagoida asiaan. ”Myöhemmin defusingissa sanoin, että joka tyypille, joka tuolla oli mukana, tuli viisi vuotta lisää ikää mittariin.”
Kun paloasemalla on kulunut vajaa tunti defusing-hälytyksestä, sinne on saapunut jo kahdeksan vetäjää valmiina aloittamaan keskustelun. Sitten yksiköt palasivat asemalle, miehistöt vaihdettiin välittömästi ja defusing-keskustelu alkoi heti.
Markus Siljanto summaa koko tilanteen muistelemalla jo ammattikorkeakoulun kurssilta Simo Ekmanin sanoja: ”Suuronnettomuus voi tulla eteen kelle vain, milloin vain”. Hänen mukaansa Turun puukotuksen kaltaisia tilanteita pitäisi ottaa enemmän huomioon jo koulutuksessa, sillä tämän kaltaiselle tapahtumalle on tyypillistä nimenomaan ennakoimattomuus, nopeus ja arvaamattomuus. Ehkä juuri koulutus ja riittävät valmiudet auttavat parhaiten vastaamaan tilanteisiin, joihin kukaan ei voi kuitenkaan koskaan täysin varautua.
Defusing tulikokeessa
Defusingin vetäjä voi Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella olla ensihoitaja, sairaanhoitaja, pelastaja tai vaikka asemamestari. ”Henkilön ammattitaustalla ei ole väliä – keikkaa ei analysoida keikkana, vaan käsitellään ihmisten tunteiden kannalta”, lääkintäesimies Vesa Jyrkkänen kertoo.
Defusing-hälytys lähtee toimintamallin mukaisesti pelastuslaitoksen lisäksi myös ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen defusing-ryhmälle. Debriefing- toimintaa ei pelastuslaitoksella ole – jos jatkokäsittelyn tarvetta ilmenee, se hoituu työterveyden kautta. ”Aloittaessani vuonna 2004 pelastuslaitoksella, defusing oli enemmän yksilöiden aktiivisuudesta kiinni”, Jyrkkänen toteaa. Toimintaa oli kehitetty koko ajan, mutta vuoden 2017 keväällä nähtiin suurin yksittäinen muutos kun taloon koulutettiin kerralla 20 uutta defusingi-vetäjää.
Puukotustilanteen jälkeen samassa vuorossa toiminut defusing-vetäjä soitti vielä seuraavana päivänä osallistujille. Tarvittaessa työntekijä ohjattiin työterveyshuoltoon, joka osallistui myös tilanteen jälkihoitoon aktiivisesti. ”Työterveyshuolto osallistui jälkihoitoon ansiokkaasti ja oli oma-aloitteisesti yhteydessä myös minuun. Tiesin aina, että kaikille tarvitsijoille on tarjolla tukea”, Jyrkkänen kiittelee.
Defusingin uuden käytännön suhteen prosessi oli vielä kesken, mutta se joutui varhaiseen tulikokeeseen. ”Malli toimi hyvin, mutta saimme myös paljon palautetta ja opittavaa asiasta.”
Turun kaltaiset tapahtumat vaikuttavat väistämättä aina myös työyhteisöön. Ensihoitoa tehdään yhdessä ja tiukoissa paikoissa kaveria tarvitaan. ”Väki pitää yhtä tapahtuman jälkeen enemmän kuin ennen ja esimerkiksi jaosten välillä on entistä enemmän yhteen hiileen puhaltamista.”
”Järjestimme kyselyn tilanteen jälkeen ja siinä nousi vahvasti esille, että yhtenäisyys ja kunnioitus toista kohtaan on kasvanut.” Jyrkkänen toteaakin, että tehtävät hoituvat kyllä, mutta mikäli kollegiaalisuus ei ole reilassa, ongelmia tulee niiden jälkeen.
Jyrkkäsen mukaan tuona perjantaisena iltapäivänä monessa asiassa oli myös hyvää onnea. Asemalla oli ylimääräisiä ensihoitajia, joten miehistöjä pystyttiin vaihtamaan heti tilanteen jälkeen. Lisäksi tapahtumahetkellä Turun ensihoidon kuormitus oli poikkeuksellisen alhainen.
”Yleensä tuohon aikaan perjantai-iltapäivänä yksiköiden varausaste oli jopa 70-80% – tuona iltapäivänä kaikki yksiköt olivat vapaana.” Hänen mukaansa Turun puukotuksista ei saa syntyä illuusiota siitä, että resurssit ovat aina automaattisesti riittävät. ”Tilanne oli tuolloin optimaalinen, mutta yleensä pelivaraa ei ole.”
TEKSTI ERIK LYDÉN
KUVA SUSANNA SANKALA
Alkuperäisjuttu julkaistiin Systolessa 5/2017.
