203A – Bussi junaradalla

Tilausajossa ollut bussi nousee moottoritieltä ramppiin Kuopiossa. Vauhti ei tunnu hiljenevän. Bussi törmäilee rampissa henkilöautoihin ja syöksyy lopulta rautatien ylittävältä sillalta alas rautatielle. Turma on vakavin tieliikenneonnettomuus Suomessa moneen vuoteen.

Pohjois-Savossa kenttäjohtajat johtavat operatiivista toimintaa ensisijaisesti tilannekeskuksessa, keikoille lähdetään todella harvoin. Työvuorossa on usein kaksi kenttäjohtajaa, sillä virka-aikojen ulkopuolisten siirtokuljetusten välittäminen on lisännyt työmäärää.

Näin on myös perjantaina 28. päivänä elokuuta 2018, kun työvuoro lähestyy iltapäivää. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kenttäjohtaja Anssi Lindqvist on juuri palannut ensihoitajien kuntotestistä. Tukivuorossa oleva työpari Janne Soininen on vastannut sillä välin operatiivisesta johtamisesta. Puolenpäivän jälkeen Lindqvist on takaisin työpisteellään.

Päivä on verraten rauhallinen. Lindqvist ja Soininen istuvat kahvihuoneessa, kun noin kello 14:50 kahvittelu lakkaa. ”Kuuntelimme Virven piippaavan aika tiukkaan ja katsoimme tehtävän tiedot. 203A ja lisätietona linja-auto rautatiellä”, Lindqvist kertoo. Hän siirtyy työpisteelleen ja katsoo ensimmäisenä kohteen sijainnin. ”Täppä oli Kolmisopessa, täysin epäloogisessa paikassa. Katsoimme Jannen kanssa toisiamme ja pohdimme, että kohteessa on oltava jokin häikkä, sillä lähistöllä ei ole tasoristeystä.” Kenttäjohtajien ensimmäinen ajatus perustuu maalaisjärkeen, jossa tapahtumapaikan ajatellaan olevan jossakin muualla, missä on tasoristeys. Kohteeseen on matkalla pelastuksen yksiköitä sekä kaksi ambulanssia.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen lääkintäesimies Eero Väyrynen on kokoamassa hyllyjä Kuopion keskuspaloasemalla, kun pelastuksen yksiköt saavat hälytyksen. ”Olimme ajaneet muutaman tehtävän jo vuoron aluksi ja iltapäivällä meillä oli varaston siirto menossa”, Väyrynen kertoo.
Ensihoitajat ja palomiehet ovat auttamassa häntä hyllyjen kokoamisessa. Tehtävä 203A keskeyttää rakentelun. Kun tehtäväkoodi käy Väyryselle selväksi, hän kävelee valmiiksi autolle ja pukee ylleen liivin ja kypärän. Alueen tapana on, että lääkintäesimies toimii tilannejohtajana, mikäli mahdollista. Lääkintäesimiehen auto lähtee liikkeelle, kuljettaja Jussi Palomäki huikkaa Väyryselle: ”Siellä on bussi raiteilla.” Väyrynen ottaa virvellä yhteyttä kenttäjohtajaan.

Ensihoidon tilannekeskuksessa Lindqvist ja Soininen ovat olleet varmistamassa kohteen sijaintia, kun tehtäväkoodi muuttuu 204A:ksi. Lisähälytyksenä matkaan lähtee yksi ambulanssi. Väyrynen kutsuu Lindqvistiä. ”L4, kuka johtaa?”

Lindqvist määrää Väyrysen ensihoidon tilannejohtajaksi. Ensimmäiset yksiköt ovat tässä vaiheessa jo lähes kohteessa, joten Lindqvist ohjeistaa toiminnan yhteen yhteiseen puheryhmään. ”Tässä vaiheessa tietoa oli edelleen vain se, että bussi on radalla. Seurasimme tilannekeskuksessa yksiköiden saapumista kohteeseen ja kuulimme, että tilannejohtaja määräsi ensimmäisen yksikön tekemään triagea”, Lindqvist sanoo.
Sitten radiossa on hetken aivan hiljaista. Lindqvist valmistautuu työparinsa kanssa lähtemään kohteeseen, kunnes tilannejohtaja Väyrynen rikkoo hiljaisuuden. ”Mahdollisesti kolmekymmentä loukkaantunutta.”

Hätäkeskus täydentää Väyrysen raporttia. Ennen putoamistaan bussi on osunut viiteen autoon. Linja-auto on pudonnut kaiteen läpi junaradalle. Paikalla on todennäköisesti myös mustia potilaita. Lindqvistin ja Soinisen päätös muotoutuu nopeasti. Kohteeseen lähtemisen voi unohtaa. ”Ensimmäinen ajatus oli resurssit. Tarkentavien tietojen tullessa tajusimme nopeasti, ettemme voi lähteä. Tehtävämme on alkaa repiä yksiköitä jostakin. Aloimme napsia lisää virvejä kiinni haalareihin ja ilmoitimme myös sairaalan päivystykseen heti tiedon potilasmäärästä.”
Kenttäjohtajat tekevät työnjaon. Lindqvistin työpari pitää päivystyksen tilanteen tasalla, kun hän itse alkaa selvittää tietojärjestelmästä saatavilla olevia resursseja. Ensihoidon suuronnettomuusprotokolla käynnistetään ja sairaalan päivystys tekee suuronnettomuushälytyksen.

Väyrynen saapuu onnettomuuspaikalle ja ottaa tilannejohtajan roolin. ”Matka kohteeseen kesti vajaat kolme minuuttia. Sinä aikana määriteltiin työnjako, johtosuhteet, puheryhmä, tulokynnys ja työturvallisuus”. Rampissa on viisi autoa poikittain, keulat osoittavat eri suuntiin. Autojen turvalaitteet ovat lauenneet ja sillasta puuttuu kaide. Linja-autoa ei vielä näy. ”Paikalla oli todella paljon siviilejä, ambulanssin ovia tultiin jo aukomaan heti kohteeseen saavuttuamme. Aivan sillan reunalla, vaara-alueella, oli sivullisia kuvaamassa tapahtumaa”, Väyrynen kertoo.

Pelastuslaitoksella on käytössä TECC-setiksi kutsuttu vyölaukku, joka sisältää tarvikkeita potilasluokitteluun sekä ensivaiheen välineitä kuten CAT-kiristyssiteitä, hemostaattia ja nielutuubeja. Nämä olivat ensimmäisten yksiköiden hoitovälineet. Väyrynen antaa triagejohtajan tehtävän EPS221:n hoitaja Riikka Rinta-Nilkulle ja määrää toisen saapuvan yksikön avustamaan. Väyrynen haluaa tunnistaa altistuneet väkijoukosta. Hän kävelee keskelle kaaosta ja huutaa täyttä kurkkua: ”Kaikki onnettomuudessa osallisena olleet, kokoontumispaikka on nurmialueen vieressä.”

Sitten Väyrynen laskeutuu parkkipaikan reunalta alaspäin ja näkee ensimmäistä kertaa linja-auton. ”Muistan tunteen – onko tämä totta vai jokin järjetön harjoitus. Valitsin ensimmäisenä komentokiven. Parkkipaikan ja bussin keulan välissä oli kallio, josta näki alas linja-autoon ja sen vierelle. Siitä näin myös ensimmäisen perustetun hoitopaikan.” Ensimmäiselle hoitopaikalle on tässä vaiheessa tullut vajaat kymmenen potilasta, mutta ambulansseja ei vielä ole paikalla, joten Palomäki saa alkuvaiheen tehtäväksi pitää heistä huolta.

Lindqvist ja Soininen jatkavat tilannekeskuksessa hoitoresurssien järjestelyä. Paikalle on tullut avuksi myös Erica-pääkäyttäjä Wille Mustonen, joka seuraa lääkintäjohtajan toimintakorttia ja aloittaa päiväkirjan tekemisen. ”Resurssien kannalta helpottava tieto oli se, kun tarkentui että linja-autossa oli ollut noin 20 potilasta, joista 10 vihreitä”, Lindqvist sanoo.

Onnettomuuspaikalle saadaan lopulta kaksitoista ambulanssia. Yksi niistä on pelastuslaitoksen tunnukseton vara-auto, jonka ovat miehittäneet pelastuslaitoksen ensihoitopäällikkö, ensihoitomestari sekä kaksi ensihoitajaa. Väyrynen huutaa komentokiveltään komentoja. ”Olin sijoittunut siten, että pystyin kommunikoimaan huutamalla niin alas radalle kuin myös esimerkiksi hoitopaikalle.”

Aluksi potilaita oli evakuoitu bussin etuosan kautta. Etuosasta evakuoiminen ei enää onnistu, loput potilaat autetaan ulos raiteiden kautta. Triage on valmistunut, Väyrynen määrää triagejohtajan hoitojohtajaksi ja oman työparinsa Palomäen kuljetusjohtajaksi. Paikalle saapuu lisää ambulansseja. Ensimmäisinä paikalle tulleet ensihoitajat ovat jo hoitamassa punaisia potilaita. Myöhemmin tulleet alkavat kuljettaa potilaita.

FinnHEMS saapuu paikalle. Hälytys oli tullut heidän vuoronvaihdon aikaan, joten lääkäreitä tulee paikalle kaksi. Toinen lääkäreistä saa tehtäväksi mennä hoitopaikalle tekemään sekundaaritriagea ja arvioimaan, täytyykö potilaille tehdä vielä jotain. Muuten hoito on load and go. Toinen lääkäri laskeutuu alas raiteille luokittelemaan siirrettäviä potilaita ja avustamaan heidän hoidossaan. Radalla on edelleen paljon potilaita – kantamaan ei ole vielä päästy. Väyrynen pohtii yhden triageparin irrottamista kuljettavaksi yksiköksi mutta luopuu ajatuksesta. Tilanne on edelleen liian kaoottinen.
”Aloimme tyhjentää ensimmäistä hoitopaikkaa saatavilla olevilla ambulansseilla. Toiminta porrastui siten, että kun ensimmäinen punainen potilas saatiin alhaalla kuljetuskuntoon ja siirtoon kohti toista hoitopaikkaa, ensimmäinen hoitopaikka saatiin tyhjäksi.”

Maasto on erittäin vaikeakulkuista, joten raiteilta evakuoituja potilaita varten perustetaan toinen hoitopaikka. Se järjestyy, kun läheisen autoliikkeen työntekijät sahaavat yhdessä ensihoitajien kanssa rälläkällä rataa reunustavaan metalliaitaan reiän. Potilaat kannetaan uudelle reiän läpi, uudelle hoitopaikalle. Kolmas hoitopaikka muodostuu raiteille, sillä potilaiden evakuoimisessa ja siirtokuntoon laittamisessa kuluu aikaa.

Ensimmäisiä potilaita aletaan kuljettaa lähellä olevaan sairaalaan. ”Muutama yksikkö meni sairaalan ja onnettomuuspaikan väliä edestakaisin, kuljettaen neljääkin vihreätä potilasta autoa kohti”, Lindqvist kertoo. Tilannekeskuksessa pohditaan myös linja-auton käyttöä, mutta sille ei lopulta ole tarvetta. Kello 15.45 viimeinenkin potilas on ambulanssissa ja matkalla sairaalaan. Tapahtuneesta on siinä vaiheessa kulunut alle tunti. ”Tilanne rupesi laukeamaan, kun evakuointi radalta saatiin kunnolla käyntiin. Pelastuksen resurssit vapautuivat ja kantajia oli enemmän.”

Väyrynen kiittää yhteistyöviranomaisia jo tapahtumapaikalla ja kyselee ensihoitajien tuntemuksia. Sitten Väyrystä pyydetään siirtymään tiedotustilaisuuteen paloasemalle. Asemalle saavuttuaan hän sopii ensihoitopäällikön kanssa, että henkilöstölle pidetään defusing-tilaisuus tiedotustilaisuuden aikana.

Tilannekeskuksessa tilanne katkeaa kuin seinään, kun viimeinen potilas saadaan ambulanssiin. ”Ensimmäisenä katsoimme päivittäistilanteen ja resurssit, jotta normaali toiminta on turvattu”, Lindqvist sanoo. Osallistuneiden yksiköiden toimintakyvystä ei ole kuitenkaan vielä tietoa, joten Lindqvist varautuu myös siihen, että ambulansseja voi pudota vahvuudesta.

Kun välttämätön on tehty, Lindqvist lähtee muiden kanssa tiedotustilaisuuteen. Hän ei ehdi keskustella tapahtuneesta muiden toimijoiden kanssa, kun pitää jo astua kameroiden eteen. ”Kun astuin salista ulos, näin pelastuslaitoksen henkilöstöä miehistötilassa television ääressä. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa tajusin olleeni suorassa lähetyksessä. Adrenaliini alkoi purkautua, päässä humisi ja fiilis oli todella outo. Toisaalta tunne oli myös tyytyväisyyttä, sillä olin jo tässä vaiheessa kuullut paikalla olleiden kokeneen homman sujuneen hyvin.” Tiedotustilaisuuden jälkeen Lindqvist palaa takaisin tilannekeskukseen ja tekee vuoronsa loppuun.

Väyrynen osallistuu tilanteen jälkipurkuun. ”Kaikki ensihoitajat jatkoivat työvuoronsa loppuun asti. Lepäämisestä ei tahtonut tulla mitään. Mikään ei varsinaisesti vaivannut, mutta kierrokset jäivät päälle. Kävin kävelemässä kalustohallissa ja hätäkeskuskin muisti vielä neljällä öisellä tehtävällä.”

Lindqvistin mukaan tilannekeskukseen jääminen oli oikea ratkaisu, vaikka aluksi paikan päälle lähtemistä harkittiinkin. ”Olin organisaation mukainen lääkintäjohtaja – yleisjohtaja, joka tukee tilannejohtajaa. Jos olisin lähtenyt kohteeseen, olisin menettänyt matkan aikana viisi äärimmäisen tärkeää minuuttia heti alkuvaiheessa. Olisin joka tapauksessa joutunut olemaan yhteydessä tilannekeskukseen, enkä olisi kohteessa tuonut tilannejohtajalle mitään lisäarvoa.”
Lindqvistin mukaan tehtävässä haastavinta oli se, miten nopeasti se ”putosi syliin.”

Onnettomuuspaikka oli erittäin lähellä ja toimijoilla ei ollut aikaa valmistautua. Tilannekuva rakentui kaikille yhtä aikaa, kun toiminta oli hektisimmillään. Väyrysen mukaan tilannejohtajan sijoittuminen onnettomuuspaikalla on keskeinen asia. ”Pystyin antamaan käskyjä huutamalla sekä kommunikoimaan kaistanjohtajien ja muiden viranomaisten johdon kanssa kasvokkain.

”Tämä vähensi viestiliikennettä radiossa – yhdessä hyvän viestiliikennekurin kanssa virveliikenne ei puuroutunut missään vaiheessa. Lindqvistin mukaan suuronnettomuusohjeen mukaisen viestiliikenteen ja kaistojen käynnistäminen kestää vähintään 10 minuuttia – tiedossa pitää olla myös vaadittavat yksiköt eri tehtäviin. Näin ei alkuvaiheessa ollut. ”Kaikki tehtävään liitetyt yksiköt ohjattiin samaan puheryhmään, sillä se oli ainoa vaihtoehto. Mieleenkään ei tullut siirtää toimintaa kaistojen mukaisiin puheryhmiin. Se olisi pysäyttänyt toiminnan täysin – yksiköt olisivat joutuneet kaikki keskittymään järjestäytymiseen. Poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeuksellisia tekoja”, Lindqvist sanoo.

Tehtävän onnistumiseen myötävaikutti Lindqvistin mukaan myös tilannejohtajan toiminta ja oikeat päätökset. Koko ensihoidon toiminta oli hänen mielestään esimerkillistä. Esimerkiksi hän nostaa triageparin, joka teki kovaa työtä bussin sisällä. Pystyasennossa kallionkielekkeeseen nojaava bussi oli paikkana todella todella haastava ja siellä oli edettävä kiipeilemällä.

Tilanteessa oli myös hyvää onnea. Päivittäistoiminnan osalta päivä oli kohtuullisen hiljainen. Lisäksi sekä FinnHEMS:llä että KYS:ssä oli käynnissä vuoronvaihto, joten resursseja saatiin helposti niin kohteeseen kuin sairaalaankin. Tilannekeskuksessakin oli jo valmiiksi kaksi kenttäjohtajaa.
”Jos olisin ollut yksin töissä, suuronnettomuusprotokollan mukaan minun olisi tullut hälyttää toinen kenttäjohtaja töihin. Nyt meitä oli heti valmiiksi kaksi, joten pystyimme pitämään esimerkiksi sairaalan päivystyksen ajan tasalla jo aivan alusta asti.” Päivystys pyysi tarkentamaan tietoa jatkuvasti. Potilaiden määrästä ja vammoista haluttiin tietoa mahdollisimman pian. Se aiheutti pientä painetta niin Lindqvistille kuin Väyrysellekin.

Tärkeimmäksi elementiksi onnistuneessa tehtävässä Lindqvist nostaa yhteistyön.
”Tiimityö toimi kaikkien kohdalla. Pelastajat ja ensihoito olivat asiasta samaa mieltä – toiminta oli ollut rauhallista, ammattimaista ja perustui kollegoiden luottamukseen.” Myös Väyrysen mukaan tärkein elementti oli luottamus ja tiimityö.
”Toimiva viranomaisyhteistyö oli erittäin tärkeää. Pystyin myös esimerkiksi luottamaan siihen, että saan ilmoituksen uusista potilaista aina viiveettä. Turhia ei kyselty, vaan jokainen täytti paikkansa hienosti. Yhdessä tekeminen on tiukassa tilanteessa tärkeintä. Meillä on harjoiteltu yhdessä ja kouluttauduttu. Se auttaa tuntemaan toisia ja toimimaan yhdessä. Tällaisissa tilanteissa se on avainasia.

TEKSTI ERIK LYDÉN

Juttu on alunperin julkaistu Systolessa 5/2018