Ari Kinnunen käsittelee omaelämänkerrallisessa teoksessaan Lääkäri nimeltä Kalma (2021) pitkän työuransa keskeisimpiä vaiheita sekä pohtii, miten ensihoitotyön tärkein tehtävä tulisi aina olla potilaan paras mahdollinen hoito.

Valtadiskurssista poikkeavan lääkäri Ari Kinnusen ura puikkelehtii aina sairaala- ja ambulanssilääkäristä EMA Groupin perustamiseen sekä lopulta lääkärihelikopteri Medi-Helin vastaavaksi lääkäriksi. Teos kaappaa lukijan mukaansa aivan hoitotyön toiminnan ytimeen. Se tarjoilee myös näkymän hoitohenkilöstön näkökulmaan Kaakkois-Aasiaan iskeneen tsunamin auttamistyöhön. Teoksessa käydään samalla läpi ensihoidon innovatiivista lähihistoriaa.

Teos keskittyy pääasiassa Kinnusen työhön sekä työn lomassa alkaneisiin pohdintoihin, eikä lukija saa juurikaan kosketuspintaa tämän henkilökohtaiseen elämään. Tämä ei kuitenkaan estä lukijaa asettumasta byrokratiaa vastustavan ja potilaan parasta ajattelevan Kinnusen puolelle. Edustamiensa alojen pioneerina toiminut Kinnunen onnistuukin taitavasti käsittelemään persoonaansa hyödyntäen pelkästään työtään: ”Viis veisasin pykälistä. Olen aina ollut sitä mieltä, että maailmassa on järjenvastaisia lakeja. Jos laki estää hoitamasta potilasta, en noudata sitä.”

Teoksen ”Tarinoita ja pohdintoja keikoilta” -kohdassa kuvataan onnistuneesti, miten monia eri tunteita ensihoitotyötä tekevä henkilö joutuu kokemaan päivittäin. Tavallisesta lukijasta tuntuukin lähes mahdottomalta, kuinka monessa eri elämää mullistavassa tapauksessa Kinnunen on ollut mukana ja onnistuu silti toimimaan lähes aina tyynen ammattimaisesti. Monet hoitohenkilöstölle tutut, jopa rutiininomaiset tapaukset kun sattuvat potilaille tai heidän omaisilleenkaan lähinnä vain kerran elämässä. Parhaiten tätä synkkää arkea kuvaakin Kinnusen ensimmäinen itsenäinen vuoro ambulanssilääkärinä. Tapahtumasarja vie lukijan tilanteeseen, jossa Kinnusen ”Kalma” -lempinimi keksittiin.

Myös ensihoidon kehittäminen on teoksessa vahvasti läsnä. Usein kriittisissä tilanteissa ollut Kinnunen omaa yli 30 vuoden ensikäden kokemuksen erilaisesta hoitotyöstä. Hän esittääkin useaan otteeseen perusteltuja tulkintojaan siitä, miten etenkin ihmishengistä riippuvassa asiat tulisi jättää ne parhaiten osaavien käsiin eikä muiden ylempien päättäjien vastuulle.

Potilaiden etua ja eläinten oikeuksia puolustava Kinnunen jakaa ylpeänä vuosien varrella saamansa moitteet poikkeuksellisista toimistaan, joissa on katsonut yhdistäneensä lääketieteellisen osaamisensa ja maalaisjärkensä potilasta hyödyttävällä tavalla. Lisäksi hän perustelee monet sääntöjen rajamailla liikkuvat tekonsa oikeiksi osoittamalla, miten hän ei koskaan saanut niistä moitteita. Teos saakin lukijan miettimään itselleen tärkeiden asioiden puolustamista sekä järjenvastaisten säädösten kyseenalaistamista.

Kaiken kaikkiaan teos luo varmankin realistisen, mutta silti jännittävän ja mielenkiintoisen katsauksen ensihoitolääkärin arkeen ripotellen samalla erilaisia ensihoidon historiaan liittyviä faktoja ympäri tarinaa. Vaikka monet teoksessa käytetyt pelastustyöhön liittyvät termit eivät tavalliselle lukijalle heti aukeakaan, sopii teos silti kaikille ensihoitotyöstä kiinnostuneile sen sopivan ytimekkään kerrontansa avulla. Maailmalle ei yhtään tekisi pahaa, jos Kinnusen kaltaisia oman tiensä kulkijoita olisi enemmänkin.

 

TEKSTI JA PÄÄKUVA KALLE KAIVOLA

 

INFO
Lääkäri nimeltä Kalma
Kirjoittajat: Ari Kinnunen, Harri Bäckman, Juri Forsbom ja Marko Partanen
Pehmeä kantinen pokkari
110 sivua.
Kustantaja: Suomen Ensihoidon Tiedotus Oy

Tilaa Lääkäri nimeltä Kalma -teos tästä!