Ensihoitaja Ella Ketola on tunnettu piparkakkutaloistaan. Neljä vuotta sitten hän voitti piparinleivonnan Suomen mestaruuden. Vaikka piparkakkuteokset ovat toinen toistaan upeampia luomuksia, on vain hyväksyttävä, että ne tulevat syödyiksi. ”Puolet piparkakkutalojen hauskuudesta tulee niiden syömisestä”, Ella painottaa.
Kun Ella Ketola oli pieni, hänen äitinsä leipoi joka joulu piparkakkutalon. Siinä oli pienet ikkunat, katolla savupiippu ja koristeina vaaleanpunaista sokerikuorrutetta, ranskanpastilleja ja tomusokeria. Ellasta oli hauska katsella äidin leipomista ja lopputulos oli joka kerralla upea.
”Söimme pikkuveljeni kanssa aina paljon taikinaa! Vatsa tuli muutamia kertoja todella kipeäksi, mutta se ei estänyt meitä jatkamasta napostelua.” Myös äidin kiellot kaikuivat kuuroille korville. Ellan äiti oli kaukaa viisas ja varasi taikinaa aina reilusti. Talot valmistuivat napostelusta huolimatta.
Paras hetki
”Pienenä sain auttaa koristelussa, mutta paras hetki kuitenkin oli, kun sain upottaa pienet maitohampaat piparkakkutaloon.” Ella muistaa, että talon pihalla tepasteleville piparkakkuporsaille kävi silmän välttäessä nopeasti kalpaten.
Muutama vuosi sitten kävi niin, että Ella rakensi monimutkaista talomallia koko päivän. Illalla hän katseli avopuolisonsa valmista tekelettä ja mietti, raaskiiko sitä syödä. Koira teki kuitenkin ratkaisun heidän puolestaan, kun talo jäi yöksi pöydälle. ”Kyllä harmitti! Koira onneksi selvisi vatsanpuruista huolimatta.”
Yleensä teoksen syömistä ryhdytään pohtimaan, kun kuorrute alkaa hieman tummua piparkakkutaikinan vaikutuksesta. ”On hyväksyttävä, että teos ei ole ikuinen, koska se on elintarvikkeista valmistettu.” Kun ensimmäinen pala lohkeaa talon syrjäisimmästä kulmasta, muistaa viimeistään, että puolet piparkakkutalojen hauskuudesta tulee niiden syömisestä.
Ensihoitaja Ella Ketola leipoo piparkakkutaloja, hän on myös piparinleivonnan Suomen mestari vuosimallia 2016.
Pipariksi meni
Kerran lapsena Ella leipoi piparkakkutaloa kahden kaverinsa kanssa. Pienet rakentajat eivät uskaltaneet käyttää seinien liitoksissa sulatettua sokeria, vaan käyttivät siihen koristeluun tarkoitettua sokerikuorrutetta. Siinä kävi vanhanaikaisesti. ”Vaikka meidän kaikkien kädet pitelivät taloa pystyssä, ssilti se sortui ja osia rikkoutui.”
Raunioille jäi vain läjä rikkoutuneita ja koristeltuja piparitalon elementtejä, mutta pikkuleipurit käänsivät vahingon voitoksi. ”Koristelimme läjän irtokarkeilla ja kuorrutuksella ja söimme osan siitä saman tien. Yhdessä vietetty aika on parasta, vaikkei talo onnistunutkaan.”
Kymmeniä taloja vuodessa
”Piparkakkutalo kuuluu jouluun”, Ella sanoo, vaikka hän leipookin niitä läpi vuoden. Taloja syntyy parista kymmenestä muutamaan kymmeneen per vuosi. Erityisen hyvin hänelle on jäänyt mieleen, kun hän valmisti piparkakusta Juuan kirkon pienoismallin. Siitä tehtiin selvää työkavereiden kanssa paikallisella paloasemalla. ”Paras teokseni on kuitenkin perinteinen piparkakkutalo, jonka pihassa oli paljon lumisia kuusia, aitaa ja lumilyhty. Lahjoitin talon vähävaraiselle lapsiperheelle ja äiti kiitteli minua vielä monesti jälkikäteen. Talo oli ilahduttanut lapsia paljon. Siitä tuli itselle todella hyvä mieli.”
Eräänä jouluna Ella leipoi isänsä kanssa piparkakkutalon. Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta lopputuloksena oli hienoin talo ikinä – ihan oma tekemä. Siitä syntyi myös monivuotinen perinne.
Suomen mestaruus
Ella oli osallistunut Myllyn Paras -yrityksen piparinleivonnan SM-kisoihin jo monena vuonna. Vuonna 2016 tärppäsi, kun kuva hänen jyrkkäkattoisesta pitsihuvilastaan kiinnitti tuomarien huomion. Kuvan perusteella hän sai kutsun Lempäälän Ideaparkissa pidettyyn loppukilpailuun, josta kotiin tuomisina oli Suomen mestaruus.
Mukaan kilpailuun sai viedä muutaman oman välineen tai koristeen, muuten tehtävä paljastettiin vasta kilpailupaikalla. Teos piti valmistaa alusta loppuun 1,5 tunnissa, ja taikina tuli valmiina kilpailun järjestäjältä, Myllyn Parhaalta. ”Halusin että rakennelma tulisi varmasti ajan puitteissa valmiiksi ja olisi riittävän yksinkertainen ja silti erilainen. Tein maisemateoksen, jossa porot luistelivat talvisella metsälammella, jonka taustalla näkyi kaupungin rakennelmia.”
Tuomarit kiittelivät Ellan porohahmoja hauskoiksi ja ideaa kidesokerin käytöstä lumena pidettiin hienona. Teoksessa kidesokeri kimmelsi valossa kuin lumihanki auringossa.
Katso tästä video Ellan voitokkaasta SM-finaalista.
TEKSTI MARKO PARTANEN
KUVAT RIIKKA KINNUNEN
