Vuoden ensihoitaja 2015 Sanna Kauppinen kirjoitti uudenvuodenpuheen: ”Uudenvuodenlupauksia”
Vuoden vaihtuessa monilla on tapana tehdä uudenvuodenlupauksia. Niiden tarkoituksena on jollakin tapaa parantaa omaa oloa tai elämää; joku laihduttaa ja joku lopettaa tupakoinnin.
Meidän ensihoidon kenttä tuntuu olevan jatkuvan myllerryksen kourissa. Muutosta muutoksen perään – osa väestä väsyy ja turhautuu. Tänäkin vuonna ovat jälleen edessä palvelutasopäätöksen valmistelut.
Entä jos tekisimme nyt vuoden vaihtuessa yhteisen päätöksen: Panostetaan yhdessä omaan ja työkavereidemme työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen vähän enemmän kuin aiemmin? Hyvällä yhteishengellä jaksamme muutosten myllerryksetkin paremmin.
Itselleni nousee heti muutama keskeinen asia mieleen, joilla voimme omaan ja toisten työssäjaksamiseen vaikuttaa: käytös ja kollegiaalisuus.
Olenko työyhteisön ankeuttaja vai voimaannuttaja? Puranko huonon oloni työkavereihin vuorosta toiseen, kiukuttelen, äksyilen ja pärrään?
Toivottavasti en. Entä sinä?
Huonolla käytöksellä ankeutamme muiden eloa töissä. Huonoja päiviä on kaikilla, mutta on kohtuutonta kaataa pahaa oloa jatkuvasti kollegoiden niskaan.
Kiukuttelulla harvoin saadaan mitään hyvää aikaiseksi, joten mikäli tunnet piston sydämessäsi – tulevan vuoden ensimmäisenä uuden vuoden lupauksena voisimme luvata käyttäytyä paremmin. Toinen teko vaatii vähän rohkeutta: Kiukuttelijalle on hyvä myös itselleen sanoa asiasta, sillä omaan huonoon käytökseenkin voi tottua.
Muutama työvuoro sitten menin kohteeseen täysin ”takki auki” työparin kanssa. Viestissä luki haava ja rälläkkä, eikä mikään hälytyskello soinut. ”Tavallinen tapaturma”, ei käynyt edes mielessä, että kohteessa olisi voinut olla jotain muutakin. Asunnosta autoon potilaan kanssa poistuttuamme vasta selvisi, että kyseessä olikin puukolla aiheutettu haava. Olisi siis ollut enemmän kuin mahdollista, että meistä jompi kumpi tai molemmat olisimme saaneet puukosta.
Olisiko sinulle voinut käydä näin?
Toisena uudenvuoden lupauksena voisimme luvata pitää työturvallisuuden kirkkaana mielessä – ihan vaarattomilta kuulostavillakin keikoilla. Koskaan ei voi tietää… Otetaan epätodennäköinenkin huomioon ja käytetään maalaisjärjen lisäksi myös saatavilla olevia turvavarusteita.
Olen tehnyt töitä ambulanssissa ainakin lähihoitajan, perushoitajan, sairaanhoitajan, ensihoitajan ja pelastajan työparina. Kuka sitten on paras työpari?
Eniten kouluja käynyt, tietyn tutkinnon omaava vai eniten keikkaa ajanut? Vai kenties se, joka haluaa oppia joka keikasta uutta vai se joka osaa ja tietää kaiken – ja on tietysti ajanut aina vähän pahempia keikkoja kuin muut?
Minun paras työparini voi löytyä mistä ammattiryhmästä vain. Paras työpari on se kenen kanssa työt sujuvat ja keneen voin luottaa. Asia ei ole kiinni tutkinnon pituudesta tai koulutusmuodosta. Asenne ratkaisee. Tästä aiheesta saamme lukea jatkuvasti sosiaalisessa mediassa, kuinka ensihoidon ammattilaiset sortuvat arvostelemaan toisiaan. Se ei johda muuhun kuin pahaan mieleen. Valmista siitä ei tule koskaan.
Kolmantena uudenvuoden lupauksena voisimme luvata olla kollegiaalisempia toisiamme kohtaan. Olla enemmän joukkuepelaajia kuin tähtihyökkääjiä.
Itselle taakse jäänyt vuosi on ollut monella tapaa ikimuistoinen. Nähtäväksi jää, mitä alkava vuosi tarjoilee. Toivon, että uusi vuosi toisi teille kaikille terveyttä, sopivia haasteita ja mukavia sekä turvallisia hetkiä – niin töissä kuin vapaallakin.
SANNA KAUPPINEN
Vuoden ensihoitaja 2015
KUVA HANNA RAIJAS
