Ensihoitolääkäri Sami Länkimäki väitteli hengitysteiden hallinnasta. Länkimäen lähestymistapa oli lääkärille poikkeuksellinen, sillä hän nosti tutkimuksensa keskiöön ensihoitajat ja pelastajat. ”Ensihoitajakin voi riittävillä toistoilla ja harjoitteilla intuboida siten, että se kestää vertailun.”

Ensihoitolääkäri Sami Länkimäen väitös ensihoitajien ja pelastushenkilöstön tekemästä hengitysteiden hallinnasta tarkastettiin Oulun yliopistossa 13.11.2020. ”Hengitysteiden hallinta on vaativin työ, mitä hoitohenkilöstö tekee. Halusin saada lisää tietoa siitä, mikä menetelmistä toimii, kun lääkäri ei ole paikalla”, Länkimäki sanoo.

 

Kuka saa turvata hengitystien?

Kun Länkimäki aloitti tutkimuksensa, hengitysteiden hallinta-asiat olivat kentällä ristiriidassa. ”Oli paljon puhetta siitä, saako ensihoitaja intuboida ja saako pelastushenkilöstö koskea edes hengitysteiden hallintavälineisiin. Totta oli myös se, että lääkäriyksiköitä ei ollut, eikä koskaan tule olemaankaan niin paljon, että ne ehtisivät varmistamaan jokaisen hengitystien.”
Länkimäki sanoo, että potilaat hyötyvät, kun hengitysteiden hallintaan osallistuvat muutkin kuin lääkärit. Hän teki kaikki tutkimuksensa kaupunkikeskusten ulkopuolella, siellä, missä ensihoitolääkäriä ei ole mailla, halmeilla.

 

LT:t ensivasteyksiköihin

Ensimmäiseksi Länkimäki tutki Laryngeal Tuben (LT) eli kurkunpääputken käyttöä ensivastetoiminnassa. Osa eteläpohjanmaalaisissa, keskisuomalaisissa ja pohjoiskarjalaisissa ensivasteyksiköissä työskentelevistä palomiehistä ja sopimuspalokuntalaisista pääsi Länkimäen masinoimaan oppiin ja lopulta asettamaan LT:tä potilaille. ”Se oli sen verran toimiva systeemi, että niille, jotka olivat mukana tutkimuksessa, toiminta jäi pysyväksi. Samalla alueella koulutuksen ulkopuolelle jääneet alkoivat pyytää myös koulutusta, joten heille se annettiin myöhemmin”, Länkimäki kertoo. Oli löytynyt väline, joka voitiin kouluttaa käyttöön sellaisille, joille hengityksen hallintatilanteita tulee eteen harvemmin.

 

Lapin intuboinnit ja subraglottiset

Seuraavaksi Länkimäki selvitti ensihoitolääkäri Lasse Raatiniemen kanssa Pohjois-Suomen tilanteen; mitä välineistöä siellä oli käytössä, minkälaista oli osaaminen ja montako intubointia ja subraglottista hengitysteiden varmistusta Lapissa tehdään vuosittain. Lopputulemana oli se, että yksiköt olivat suhteellisen hyvin varusteltuja, mutta kuten muuallakin, hengitysteiden turvaamiskerrat jäivät väiin. Intubointeja tehtiin kaksi ja subraglottisia välineitä asetettiin yksi tekijää kohden. ”Ajatus oli, että kun intubaatioita oli vähän, niin subraglottista menetelmää voitaisiin käyttää turvallisemmin paikoissa, joissa pelastajat ja sopimuspalokuntalaiset ovat ensimmäisenä kohteessa.”

 

Hoitoyksikölle LMA

Kolmen hoitotason yksikön ensihoitajat opetettiin käyttämään Laryngeal Mask Airway Supremea (LMA Supreme) eli kurkunpäänaamaria, jossa oli aspiraatiota ehkäisevä cuffi ja intuboinnin mahdollistava kanava. ”LMA Supreme toimi hyvin ja ensihoitajat laittoivat sen yleensä kerrasta paikoilleen”, Länkimäki sanoo.
Vaikka välinettä voitiin käyttää keikoilla ja kokemukset olivat hyviä, se ei yleistynyt, koska markkinoille tuli muita hengitystien hallintavälineitä.

 

Intubointia FinnHEMS 51:ssä

Lapin alueella operoiva, ensihoitajilla miehitetty, FinnHEMS 51 keräsi intuboinneistaan rekisteriä. Länkimäki otti rekisteristä ja sairaalan potilastiedoista vuoden jakson ja alkoi tutkia, miten ensihoitajat olivat intuboineet. Vuoden ajanjaksolle kertyi 51 intubointia, joissa putkea oli asettamassa seitsemän ensihoitajaa. Heidän ensimmäisen yrityksensä onnistumisprosentti oli 79 ja toisella yrittämällä 94. ”Tutkimuksen aikaan ei ollut olemassa vakioituja toimintamalleja, joten jokainen ensihoitaja intuboi vähän omalla tavallaan. He pääsivät tähän lukemaan ilman lihasrelaksantteja”, Länkimäki sanoo.

FinnHEMS 51:n ensihoitajat ovat alkaaneet intuboida vakioidun toimintamallin mukaisesti ja harjoittella sairaalassa toimenpidettä 20 kertaa vuodessa. Länkimäki uskoo, että heillä on tällä hetkellä mahdollisuus onnistua 90 prosentin varmuudella ensiyrittämällä, mutta asian toteen näyttäminen vaatisi uuden tutkimuksen. ”FinnHEMS 51:stä saadulla tuloksella voidaan kuitenkin todeta, että ensihoitajakin voi riittävillä toistoilla ja harjoitteilla saavuttaa tason, joka kestää vertailun.”

Eksperttitaso vaatii toistoja

Pohjoismaisen anestesiologian ja tehohoidon yhdistyksen (SSAI) mukaan intuboinnin eksperttitasolle voi päästä, kun yli 90% intubaatioista onnistuu ensimmäisellä kerralla. Länkimäki arvioi, että aktiivisimmat intuboijat tekevät niitä toimipisteestä riippuen 30 – 70 vuodessa. Oman arvionsa mukaan hän pääsi toleranssin yläpäähän työskennellessään FinnHEMS 10:ssa. Hallinnossa työskennellessään hän ei yllä edes asteikon alarajalle, toistojen määrä on silloin nolla.

 

Harjoitus tekee mestarin

Länkimäki painottaakin harjoittelun merkitystä. ”FinnHEMS 51:ssä ensihoitajat treenaavat jatkuvasti. He tekevät juuri niin kuin pitää. Opintojen jälkeen voidaan osata perusasiat, jonka jälkeen alkaa vasta kouluttautuminen haastavampiin töihin.”

Työvuoron aikainen jatkuva harjoittelu hyödyttää ensihoitajaa, mutta ennen kaikkea potilasta. ”Kun hyvä ystäväni, FinnHEMS 51:ssä ensihoitajana työskennellyt Janne ”Limppu” Lindström menehtyi työvuorossaan, hänellä oli viimeiseksi jääneen keikkansa jälkeen EKG-oppikirja auki pöydällään. Hän treenasi ja luki loppuun asti. Siitä sopii kenen tahansa ottaa mallia.”

 

Lisää tutkimusta

 Jatkotutkimuksena Länkimäkeä kiinnostaisi hengitystien hallintamenetelmät ja frekvenssi koko maan laajuisesti. Hän tarkastelisi lisää myös kenttäjohtajien, FinnHEMS 51:n ja vaativien hoitoyksikköjen tekemiä intubointeja. ”Ja nyt kun on pelit ja vehkeet, niin mitä tapahtuisi, jos toimintaan lisättäisiin lihasrelaksantit? Tarvitaan lisää tutkimusta, jotta voidaan toimia.

 

TEKSTI MARKO PARTANEN

 

Tutustu Sami Länkimäen Prehospital airway management in Finnish emergency medical service by non-physicians -väitöskirjaan tästä linkistä http://urn.fi/urn:isbn:9789526227481