Jotkut ihmettelevät, miksi ensihoitajat käyttävät erilaisia lisävälineitä. Ihmetystä voi lisätä se, miksi niitä hankitaan myös omakustanteisesti. Syyt voivat olla moninaisia, tässä yhdenlainen pohdinta.

Käytössäni on ollut  Raine Inc. -holsteri varmaankin jo 10 vuoden ajan. Tänä aikana suurin muutos mukana kannettavissa tavaroissa on ollut Virven vaihtuminen THR880i:stä TH9:iin. Jossain vaiheessa holsteri muutti housuja kannattelevalta vyöltä varustevyöhölle, joka jäi asemalla ollessaan autolle. Holsterin kylkeen hankin Nite Ize -valotelineen, johon asettui useamman epäluotettavan ”kiina-fikkarin” jälkeen Olight M20SX -taskulamppu. Leatherman Raptor -sakset ovat kiinni Key-Bak -avainhihnassa, josta ne saa tarvittaessa nopeasti irti pienen Nite-Ize S-Biner -hakasen ansiosta. Aikaisemmin kaikissa yksiköissämme ei ollut ihoystävällisempää silkkiteippiä, eikä kuulosuojaimia, mutta nykyisin molempia löytyy, joten ainakin korvatulpista holsterissani voisin luopuakin.

 

Raine Inc -holsteri.

 

 

 

Useampi tulee varmasti kysyneeksi, että kannattaako laittaa reilusti yli 200€ tavaroihin, joista valtaosaa pystyy hyödyntämään ainoastaan töissä? Eikö työnantaja tarjoa tarvittavia välineitä työn tekemiseen?

Työnantaja tarjoaa kyllä välineet, joilla työt hoituvat, mutta edellä mainituilla hankinnoilla olen helpottanut omaa työskentelyäni, enkä osaisi tai haluaisi niistä enää luopuakaan. Siihen, että kannattaako oman työnteon helpottamiseen käyttää omaa rahaa jää jokaisen omaksi pohdinnaksi. Itselleni nämä hankinnat lisäävät työmukavuutta.

Systolessa 1/2021 on juttu, jossa kerrotaan käyttökokemuksia neljästä eri holsterista.

 

TEKSTI JA KUVA JANNE KÄHKÖNEN