Ensihoitomarsalkka Mika Lehestö kirjoitti tämän kolumnin kesäkuussa 2014 ilmestyneeseen Systole-lehteen.
Ensihoidon erilaiset opintopäivät viitekehyksineen ja illanviettoineen ovat muodostuneet jo alaan liittyväksi ilmiöksi. Pienen tovin jälkeen Marsalkkakin löysi itsensä eräiltä seminaareilta nököttämässä.
Itse tilaisuus kulki luontevasti, mutta ilmeisesti jotain oli päässyt unohtumaan. Sitä kutsutaan nimellä seminaarikäytännöt. Normaalisti hyviin tapoihin siinä keskusteluosuudessa kuuluu esitellä itsensä ja kertoa edustamansa organisaation nimi ensimmäisen puheenvuoronsa alussa. Sen lisäksi, että näitä voi pitää sellaisina peruskäytöstapoina, antaa se napakasti sisältöä sekä taustaa keskustelijan kommentointiin. Jos tätä vielä erikseen pyydetään tilaisuuden alussa, niin ei ole ihme että Marsalkan lisäksi moni muu ihminen pyöritteli välillä silmiään näille ”heitoille” yleisöstä.
Toinen ilmiö on käytöstapojen lisäksi ikävähkö ja toivottavasti sen merkitys ensihoitojärjestelmän uskottavuudelle oivalletaan nopeasti. Tuon järjestelmän toimivuus perustuu pitkälti teknisten ihmeiden lisäksi edelleen siinä toimivien ihmisten kapasiteettiin ja osaamiseen. Tätä voitaisiin kutsua vaikkapa ensihoitajan toimintakyvyksi. Se asettaa vaatimuksia ensihoidon eri tasoilla toimiville sekä velvoittaa myös ensihoidon eri tasoilla. Vaaditaan kyky tilannearvioon, päätöksentekoon ja osaamiseen. Se sairasajoneuvoon kerättyjen hifistelyvälineiden arvo on toissijainen, koska keskeisimpänä laadukkaan hoidon kriteerinä on kuitenkin siellä toimivien käsiparien osaaminen.
Ensihoitojärjestelmä ja sen toimivuus eivat ole kaikissa sairaanhoitopiireissä aivan samankaltaisia. Jo alueelliset erot tuovat tähän omat muuttujansa. Itse ensihoito on kuitenkin pysynyt aika hyvin mediaseksikkäänä ja haluttuna alana. Sen ylemmät tasot, kuten hoitotasoinen osaaminen ovat jo alan sisälläkin nostettuna hieman korkeammalle jalustalle ja siellä toimivat nauttivat kentän ensihoidossa määrätynlaista statusta. Joskus kuitenkin halu voi olla kovempi kuin osaamis- tai motivaatiotaso toteuttaa omaa haluaan.
Ja nyt sitten tämä toinen ilmiö. Marsalkka on antanut viimeisen vuoden aikana itselleen kertoa, että hoitotason tenttitilanne ei ole kaikkialla tasapuolinen. Tarinat kertovat, että joissain paikoissa meno on kuin silakkamarkkinoilla. Oikeita vastauksia kysellään testaustilanteessa avoimesti huutaen ja parhaimmillaan katsotaan suoraan kirjasta tai hoito-ohjeista. Tästä on Marsalkalle esitetty jopa näyttöä. Ilmiö on aika huolestuttava ja sisältää sellaisia asioita, joita ei heti tule ajatelleeksi. Keskeisimpiä niistä ovat potilasturvallisuus ja potilaan etu.
Veronmaksaja olettaa saavansa määrätynlaista ensihoitopalvelua. Kun puhutaan hoitotason toiminnasta, niin edellytetään määrättyä osaamistasoa. Myös palvelunsaajan osalta. Jos perusasioita ei edes viitsi opiskella testiä varten, niin mitenhän nuo asiat oikeasti sujuvat perustyössä. Eräs testaamisen perusajatus kun on se, että tulee edes joskus opiskeltua ja kerrattua asioita. On aivan totta, että valtakunnallisessa kysymyspankissa on joukossa myös sellaisia kompa-, ansa- ja huuhaakysymyksiä, joilla ei ole välttämättä todellista tarttumapintaa oikean kenttätyön kanssa.
Potilaan etu on saada osaavinta mahdollista hoitoa. Se sisältää myös niiden äksäkeikkojen kriteerin laillistetun tai rekisteröidyn terveydenhuollon ammattihenkilön arviosta potilaan terveydentilasta. Terveydenhuollon säädöspohja ohjaa ja velvoittaa järjestelmää ja siinä toimivia ammattilaisia. Kun asiakaskunta valveutuu koko ajan enemmän ja tuntee oikeutensa yhä paremmin, se näkyy erilaisina selvityspyyntöinä ja valitusprosesseina. Kannattaako oikeasti antaa mahdollisuus ns. ammattivalittajille tarttua asioihin fuskaamalla jossain testissä? Potilasturvallisuuden lisäksi voidaan todeta, että onhan tuo vähän epäkollegiaalistakin.
Jos joku nyt kummastelee, niin kyllä Marsalkka osaa antaa hampurilaispalautteen. Yleensä se tulee vain ns. karppiversiona. Jottei palaute jäisi pelkästään kritiikin muodostamaan pihviin, niin kommentoitakoon vuoden ensihoitajaraadin osuneen taas hyvin valinnoissaan. Lisäksi vuoden ensihoitaja on nyt valittu niin monta kertaa, että kyseessä alkaa olla ihan oikea perinne. Sen lisäksi että se on perinteenä komia, se profiloi koko ammattikuntaa hyvin. Se menköön juustoksi pihvin päälle.
Tekti: Teksti Mika Lehestö
Kuva: Juha-Pekka Laakso
Piirros: Anna Broholm/PieniSuuri Idea
