Muistokirjoitus
Marko Repo 17.5.1969 – 1.9.2020

Ambulansseja valmistavan Profile Vehicles Oy:n toimitusjohtaja ja pääomistaja Marko Repo on poissa. Hän menehtyi sairauskohtaukseen kotonaan Iisalmessa 1. syyskuuta 2020. Hänen kuolinpäivänään yrityksen perustamisesta tuli kuluneeksi päivälleen 38 vuotta.

Marko Repo puhui kauniisti äidiltään saamastaan rakkaudesta, kunnioittavasti sotaveteraani-isänsä sinnikkyydestä sekä ihaillen isoveljensä Kostin yrittäjyydestä ja mentoroinnista. He olivat Revon sankareita ja perheyhteisö, joka edusti hänelle turvaa.

Lapsena Repo haaveili ambulanssien rakentamisesta, jota hän usein tarkkaili Kosti-veljen johtamalla tehtaalla. Repo imi 19 vuotta vanhemmalta veljeltään perheyrityksen opit sekä iisalmelaisen ambulanssinvalmistusfilosofian, jossa ensihoitajat ja potilaat ovat keskiössä riippumatta siitä, ketkä ambulanssikauppoja hierovat.

Repo opiskeli merkonomiksi, mistä hän arveli olevan eniten hyötyä tulevaisuudessa. Armeijan jälkeen hän pohti rauhanturvaajatehtävääkin, mutta työt tehtaalla veivät voiton – hänen elämänsä oli siellä.

Repo nimitettiin talouspäälliköksi ja hän siirsi yhtiön laskutuksen ja raportoinnit tietokoneaikaan. Toimistotyö ei kuitenkaan ollut hänen juttunsa, vaan hän hivuttautui mukaan myyntityöhön.

1990-luvun alussa Repo näki Norjassa mahdollisuuden ja teki siellä onnistuneet promootiot. Tähän päivään mennessä Profile on toimittanut maahan yli 1000 ambulanssia.

Repo nimitettiin toimitusjohtajaksi vuonna 2000, kun Kosti-veli menehtyi yllättäen. Tulokkaalle povattiin vaikeuksia, mutta hän ei empinyt. Hän oli viettänyt lapsesta asti aikaa tehtaalla, toiminut sen eri tehtävissä ja tunsi asiakkaatkin.

Repo vei Profilen lopullisesti maailmalle. Virolaiskilpailijan tekemät kaupat Suomessa käynnisti suunnitelmat Profilen Viron tehtaasta, joka aloitti toimintansa 2002. Yrityksen vähemmistöosakkaan karvaan osan Repo kävi oppimassa Saksassa, mutta kokemuksestaan viisastuneena hän keskeytti kalkkiviivoille edenneet tuotantoneuvottelut Kiinassa.

Isossa-Britanniassa maahan perustetulle Profile-tuotannolle lämmettiin vasta, kun se teki diilin paikallisen paloautotehtaan kanssa. Tarina Britanniassa päättyi, kun paloautotehdas myytiin. Britannian ensihoidosta Repo ideoi parannuksia työergonomiaan, ja hän ihmetteli, miten vaikea suomalaista toimintakulttuuria on päivittää työterveydenkään nimissä.

Varmaankin huikein Profile-tarina on Unkari. Entuudestaan tuntematon unkarilaismies soitti Revolle kertoakseen, että sikäläinen valtion OMSZ-ensihoitopalvelu oli hankkimassa jopa 300 ambulanssia. Profile käynnisti nopeasti tuotannon Budapestissa, minkä jälkeen se on toimittanut kaikki OMSZ:in ambulanssit. Vuonna 2011 avattu Unkarin tehdas työllistää 50 koko konsernin 160 henkilöstä.

Revon ylpeyden aihe oli 2006 lanseerattu Genios-ambulanssi. Sitä varten selvitettiin tarkasti, mitä prosesseja ambulanssitehtävällä syntyy. Genios on saanut maailmalla paljon huomiota ja Repo uskoi sen olevan maailman kopioiduin ambulanssi.

Työt maailmalla vaativat paljon poissaoloa kotoa, mutta hän sai töistään myös voimaa. Toisinaan hän kantoi huolta ollessaan poissa perheensä luota, mutta ymmärsi hyvin, että matkapäivät olivat osa menestyksen hintaa. Hänelle yrittäjyys oli vastuullinen tehtävä, joka toi leivän niin hänen kuin konsernin työntekijöidenkin pöytään. Kaikesta huolimatta Repo piti lapset jatkuvasti lähellänsä. Oona-tytär ja Ville-poika työskentelevät Profilessa, kaksostytöt Lumi ja Sini ovat kouluikäisiä.

Repo oli kiinnostunut ensihoidosta sekä ambulanssityöolojen kehittämisestä, mikä loi hänelle mutkattoman suhteen ensihoitajiin. Hän tapasi kysellä keikkajuttuja odottaen sankaritarinoita. Ja jos niitä ei kuulunut, hän valitteli, että suomalaiset ensihoitajat ovat kovin vaatimattomia. Repo oli tavallaan samanlainen, hän oli ylpeä saavutuksistaan mutta silti työnsä edessä nöyrä.

Repo oli Profilen kasvot, jonka takaa paljastui herkkä ja reilu kaveri. Hänen tunneskaalassaan pettymykset aiheuttivat menestystä isommat heilahdukset. Kun hän näki katukuvassa jonkun muun rakentaman ambulanssin, hän manasi: ”Tuonkin pitäisi olla meidän rakentama.”

Repo ei koskaan voinut kuvitella tekevänsä mitään muuta työtä. Hän eli unelmaansa ja antoi sille kaikkensa. Revon motto oli: ”Ajattele kokonaisuutta, älä vain yksityiskohtia.”

 

MARKO PARTANEN