Mika Lehestö kirjoitti tämän Ensihoitomarsalkka-kolumnin Systoleen 3/2015.
Ensihoitomaailma on täynnä erilaista itseboostaamista sekä erilaisia defenssimekanismeja, joilla suojataan omaa ammatti-identiteettiä. Ensihoitomaailma ei poikkea paljoakaan monesta muusta yhteiskunnan peruspilariammattiryhmästä, jossa poliisina, brankkarina, sotilaana tai ensihoitajana oleminen hämärtää helposti statuksen siitä mikä persoona alun perin olikaan. Joskus käy niin. Työelämä tarjoilee ison osan ihmisen ajankäytöstä ja luo osaltaan ihmisen elämälle määrätynlaisen statuksen siitä, mikä hän onkaan. Siinä vaiheessa kun ihminen menettää oman arvostelukykynsä siksi, koska on jonkun alan ammattilainen ja nähnyt vähän kaikenlaista, ollaan missattu aika paljon.
Kun ensihoidon ammattilaisille viritellään jotain kilpailuja, törmätään tilaisuuteen johon ei uskalleta tarttua. Ne tarjoavat sauman, jossa oikeasti mitataan julkisella foorumilla oma osaaminen. Poliiseilla, palomiehillä ja sotilailla on tähän tehtyjä erilaisia kilpailuja sekä kansainvälisesti, että kansallisesti. Nyt kun joku niitä yrittää järjestää edes kansallisesti, niin mitä tapahtuu? Kilpailemaan ilmaantuu opiskelijoista tai nuorista ammattilaisista rakentuvia joukkueita. Pitkän linjan ammattilaiset eivät osallistu, koska pelätään, että mokataan julkisesti ja naama palaa. Toki paikalle voi myös ilmaantua joukkueellinen jurrisia ammattilaisia pitämään hauskaa. Ymmärtämättä sitä, millaista viestiä he antavat edustamastaan organisaatiosta. Silloin se naama vasta palaakin. Samaan ilmiöön törmää muuten erilaisissa ensihoidon koulutustilaisuuksissa. Jos kyseessä on muutaman päivän koulutusristeily, jonka työnantaja on maksanut niin olisi tarkoituksenmukaista osallistua luennoille. Niissähän on erikseen varattu aikaa sille törpettelyillalle ja suhteiden luomiselle. Koskee myös esimerkiksi Erillisverkkojen edustajia ja muita alaan liittyviä kaupallisia tuotteistajia.
Marsalkan keskusteltua erään pitkän linjan opettajan kanssa nousi esiin myös ensihoidon opetuksen kokema muutos. Esimerkiksi simulaatiokoulutus on muuttanut erilaisia koulutustilanteita radikaalisti, ensihoidon opetuksen painottuessa aikaisemmin virheiden etsimiseen ja niistä huomauttamiseen. Vanhan järjestelmän kasvateilla, johon Marsalkkakin kuuluu, tämä voi olla asia joka korottaa kynnystä lähteä mukaan testaamaan taitojaan julkisesti. Kilpailutilanteissa koeponnistetaan itse kilpailuissa mitattavien asioiden lisäksi myös paineen- ja stressinsietokyky. Koska se poikkeaa normaaliarjen julkisista tilanteista, joissa voi piiloutua oman toimenkuvansa alle, on tarjolla hyvä sauma astua turvallisesti pois omalta mukavuusalueeltaan. Ja ovathan ne myös huikeita oppimismahdollisuuksia.
Marsalkka on jutellut tästä asiasta nyt useiden ammattisotilaiden, poliisien ja ensihoitajien kansa. Eri puolilla maata. Kato kun kokemus tuo suhteita. Siinä vaiheessa kun ihmisen harkintakyky menee lopullisesti sille asteelle, että skippaillaan oman alan treenejä ja piiloudutaan oman jumalakompleksin alle, ollaan hukassa. Pelätään, että oma osaaminen ei riitäkään ja joku pääsee ohi. Kyllä se oma osaaminen sieltä tulee kun vähän houkuttelee ja tiedossa on iso uutinen. Tuolla kamppailuskenessä on sellainen sanonta, että oppilas on aina opettajansa käyntikortti. Hei Hombre, niiden kuuluukin mennä ohi. Koska muuten ala ei kehity ja sinä et vaan valitettavasti ole maailman napa. Tämä koskee varsinkin ensihoidossa toimivia kenttäjohtajia. Teillä on erityinen asema ensihoidon kehittäjinä.
Jos kenttäjohtaja käyttää aikansa keikkojen välttelyyn ja keikkapaikoilla rähjäämiseen mennään ryskyen pusikkoon. Kuulemma osa kenttäjohtajista ei viitsi edes kirjata, vaikka se olisi lakisääteinen asia. Ei tämä ole kopiokoneella hoidettava asia. Jos ammattilainen on hoitamassa ihmistä, niin siitä pitää jäädä potilasasiakirja. Marsalkan aloitellessa uraansa silloinen Turkuun tuotu MediHeli oli myös koulutusorganisaatio. Vaikka hätätilapotilaan kohtaaminen ei sinänsä pelottanut, niin hiki valui kun kuuli kuka sieltä tulee. Turun ensimmäistä kardioversiota kentällä tehdessä se helvetin Lahdenperä meni makaamaan potilaan viereen parisänkyyn ja kysyi, mitä ajattelit seuraavaksi tehdä ja miksi. Kammiotaky lätkyttää ja hikoilet enemmän kuin potilas. Ja tämä on kenttäjohtajat teidän pelipaikka. Te oikeasti haluatte tulla muistetuksi siitä ”No ei se tippa tänään mennyt, on aikaa kokeile uudestaan. Ei ole tällä nyt kiire, minä olen tässä ja homma on hanskassa”.
Se pikkuinen lähihoitajatyttö pitänee teitä jumalina. Ansaitkaa paikkanne. ”Musta tulee isona kenttäjohtaja”. Sitä ei saa rähjäämällä, jumalakompleksilla tai sillä, että ollaan uimalakkipäisten miesten seminaareissa kertomassa, kuinka paljon on keikkaa vedetty ja kerätään hylsyjä. Asema tulee kyvystä suorittaa perustyötä. Silloin dinosauruksiakin arvostetaan ja niistä jää muistijälki historiaan.
Sotilaskuvioissa pyörii monta sanontaa. Yksi niistä kertoo, että tänään ansaittu gloria pitää ansaita huomisena työpäivänä uudestaan. On ihan sama, millainen kaveri olet. Jokaisena päivänä pitää mennä tosissaan töihin ja ansaita kannuksensa. Eikä pieni skabaaminenkaan olisi pahasta. Sitä ABCDE:tä julkisen paineen ja ammattiarvion alla tehdessä voisi muistaa paikkansa.
TEKSTI MIKA LEHESTÖ
KUVA JUHA-PEKKA LAAKSO
PIIRROS ANNA BROHOLM/PIENISUURI IDEA
