Pelastuslaitokset joutuivat myrskynsilmään, kun alalla koettu seksuaalinen häirintä ja siihen liittyvät rikokset nostettiin esiin nimettöminä tapauksina. 20 vuotta pelastuslaitoksen ensihoitajana työskennellyt kansanedustaja Mari Rantanen (ps) ei tunnista omaa alaansa siitä kuvasta, mikä pelastuslaitoksista on nyt luotu. ”Jos pelastuslaitos olisi kerrotun lainen työpaikka, niin olisin lähtenyt sieltä pois jo ennen kansanedustajaksi pääsyäni.”

Rantanen ei silti väheksy häirintäasiaa ja harmittelee, jos häirintätapauksiin ei ole puututtu. ”Pidän silti erittäin moitittavana, että nyt on annettu ymmärtää, että pelastuslaitoksissa esille tulleet ongelmat ovat laajamittaisia ja arkipäiväisiä. Nyt annetun kuvan mukaisesti pelastuslaitoksella ei tehdä muuta kuin katsotaan pornoa ja ahdistellaan. Se ei pidä paikkaansa, vaan siellä autetaan ihmisiä 24/7.”

Erityisen ikävänä Rantanen pitää sitä, että sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) ovat lähteneet mukaan nolaamaan ja leimaamaan pelastusalaa. ”Asiattomuuksiin ja häirintään on puututtava ja rikoksen tekijät on saatettava edesvastuuseen, mutta koko alaa ei pidä leimata marginaaliasialla.”

Rantasella on se käsitys, että pelastuslaitoksilla on ennenkin ryhdytty toimiin, jos häirintäasioita on tullut esille. ”Toki toisenlaisiakin kokemuksia on, mutta en usko, etteikö asioihin laajamittaisesti puututtaisi.”

Rantanen on puuttunut työuransa aikana itsekin asiattomuuksiin, kun raja juttujen sopivuudessa on ylittynyt. ”Ei se ihminen, joka omasta mielestään heittää hyvän jutun, voi tietää, että vastaanottajan raja ylittyy, ellei tämä tuo sitä julki. Itse sanoin asiasta suoraan horisijalle, jolloin asia meni heti perille.”

Rantanen julkaisi pelastusalaa puolustavan tiedotteen vajaa viikko sitten (28.10.2021). Hänen tietojensa mukaan hänen kertomansa puolustus ei ole kiinnostanut mediaa, joka on uutisoinut asiasta lähinnä syyttävin sanankääntein. Pelastusalan työntekijät ovat kuitenkin huomanneet Rantasen ulostulon. ”Olen saanut kentältä positiivista palautetta asiasta. Samalla he ovat kertoneet kokeneensa tilanteen epäreiluksi. On paljon ihmisiä, jotka ovat hoitaneet vuosikaudet työnsä moitteettomasti, heistä tämä yleistäminen on kurjaa.”

”Pelastusala ei ole arkipäiväisesti niin hirviömäinen tai täynnä hirviöitä kuin minkälaisen kuvan ministerit siitä nyt antavat”, Rantanen sanoo.

 

TEKSTI MARKO PARTANEN
KUVA TEEMU HEIKKILÄ