Vuoden ensihoitaja 2021 Anu Venesojan uudenvuodenpuhe käsittelee opinnäytetöiden ja tutkimuksen tekoa. ”Hyvin usein kuulee ensihoitajaopiskelijan tai työelämässä jo olevan ensihoitajan suusta väitteen, että: Opinnäytetyö ja tutkimusmenetelmäkurssit ovat turhinta ensihoitajan opinnoissa ja eihän niistä ole mitään hyötyä käytännön työelämässä”, Venesoja kirjoittaa ja toteaa: ”Totta varmaan toinen puoli.”

Opinnäytetyö. Se asia, joka saattaa viivästyttää valmistumista ja se pakollinen paha, johon käytetty aika on pois kaiken tärkeän oppimiselta. Hyvin usein kuulee ensihoitajaopiskelijan tai työelämässä jo olevan ensihoitajan suusta väitteen, että ”Opinnäytetyö ja tutkimusmenetelmäkurssit ovat turhinta ensihoitajan opinnoissa ja eihän niistä ole mitään hyötyä käytännön työelämässä”. Totta varmaan toinen puoli, sillä harva meistä kentällä työtä tekevistä miettii tieteellisiä tutkimusmenetelmiä samalla, kun hoitaa potilasta. Vai olisiko opinnäytetyö ja tutkimus sittenkin jotain ihan muuta?

Tarkastellaanpa asiaa toisesta näkökulmasta. Mihin ne meidän hoitoprotokollamme ja muiden ensihoitotyön osa-alueiden ohjeistukset ja käytännöt perustuvat? Ne perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin (Terveydenhuoltolaki 8 §). Ilman tutkimusta ei saada näyttöä hoidon tehosta tai hyödyistä. Tutkimuksellisuutta tarvitaan myös siihen, että hyvistä käytännöistä voidaan oppia.

Työelämässä tulee eteen tilanteita, joissa meistä jokainen saattaa tehdä havainnon, että jokin asia ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Asian edistäminen ei yleensä onnistu pelkästään mielipiteensä ilmaisemalla. Jos käytäntöjä halutaan muuttaa ja kehittää, muutosten pitää perustua näyttöön. Tähän tarvitaan tutkimusta. Harvoin yksittäisen ensihoitajan tekemä tutkimus johtaa potilaan hoitokäytäntöjen tai muiden laajassa käytössä olevien toimintamallien muuttamiseen. Siihen vaaditaan enemmän näyttöä ja useampia tutkimuksia. Mutta yksittäisen ensihoitajan tutkimus ja tiedonhaku voi kuitenkin toimia sysäyksenä sille, että asiaa lähdetään tutkimaan ja selvittämään lisää.

Toisaalta myös muut syyt voivat toimia lähtökohtana sille, että käytännön työelämässä tulee tarve tutkimukselle ja tutkimusmenetelmälliselle osaamiselle. Nykypäivänä talous ja toiminnan tehostaminen asettaa paineita kehittää uusia ja vaihtoehtoisia malleja tuottaa oikeaa ja oikea-aikaista hoitoa potilaille. Niin myös ensihoidossa. On perustettu yhden hengen yksiköitä, VATI-yksiköitä, hybridiyksiköitä, combilanssi ja ensihoidon tilannekeskuksia vähän erilaisilla konsepteilla. Näistä on kuitenkin harvemmin saatavilla (ainakaan julkisesti) minkäänlaisia raportteja. Vielä harvemmin tulokset näistä kokeiluista tai pysyviksi jääneistä käytännöistä ovat päätyneet vertaisarvioituihin tieteellisiin julkaisuihin.

Miksi kokeiluista ja hyvistä käytännöistä ei raportoida julkisesti? Hyvä kysymys, jonka vastauksia voi vain arvailla. Tämä on harmillista, sillä tämä johtaa helposti siihen, että muilla organisaatioilla ei ole mahdollisuutta ottaa oppia muualla tehdyistä kokeiluista tai jopa sellaisenaan soveltaa niitä omassa organisaatiossaan. Tämä johtaa helposti tilanteeseen, jossa ”pyörä keksitään aina uudelleen”. Rohkeutta pitäisi löytyä myös siihen, että ne ”ei niin onnistuneet” kokeilut raportoitaisiin, jotta organisaatiot itse, mutta myös muut voisivat oppia niistä.

Miten tuohon edellä mainittuun ongelmaan ensihoidon tutkimuksen ja kehittämisen osalta voisi sitten tarttua? Ensihoitoasetuksen kolmanteen pykälään on tehty muun muassa seuraavat kirjaukset: ”Erityisvastuualueen ensihoitokeskuksen on yhteen sovitettava ensihoitopalvelun toiminta yhdessä muiden ensihoitokeskusten ja terveydenhuoltolain 50 §:ssä tarkoitettujen kiireellisen hoidon yksikköjen kanssa siten, että ne muodostavat tarkoituksenmukaisen toiminnallisen kokonaisuuden (kohta 2) ja seurattava alueensa ensihoitopalvelun toiminnan tunnuslukuja ja vaikuttavuutta sekä edistettävä ensihoitopalvelua koskevaa tutkimustoimintaa alueellaan (kohta 3).”  Nämä ensihoitoasetuksen kirjaukset olisi vietävä konkreettisesti käytännön tasolle.

Tämä voisi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että vahvistettaisiin käytäntöä, jossa erityisvastuualueiden sairaanhoitopiirit ja palveluntuottajat velvoitettaisiin ilmoittamaan oman erityisvastuualueensa ensihoitokeskukselle meneillä olevista tai käynnistymässä olevista kehitysprojekteista sekä kaikesta ensihoitoon liittyvästä yliopistotasoisesta tutkimuksesta. En tarkoita tällä sitä, että tutkimus- ja kehittämishankkeisiin pitäisi kysyä tai hakea erikseen lupa eritysvastuualueen ensihoitokeskukselta. Jos erityisvastuualueiden ensihoitokeskukset olisivat tietoisia alueillaan tehtävästä tutkimus- ja kehitystyöstä, olisi heillä paremmat mahdollisuudet auttaa samankaltaisia projekteja tekeviä tahoja verkostoitumaan (myös erityisvastuualueiden rajojen yli) ja he voisivat tarjota tukeaan tutkimuksen toteuttamisen ja raportoinnin osalta. On hyvä muistaa, että harvassa sairaanhoitopiirissä on henkilöiltä, joilla on sekä ensihoidon substanssiosaamista, että tieteellinen jatkotutkinto.

Edelliset kuvaukset käytännön työelämästä auttoivat toivottavasti hahmottamaan sitä, miksi tutkimusosaaminen on tärkeää ja miksi sitä tarvitaan myös käytännön työelämässä. Mutta palataanpa vielä siihen, mitä hyötyä opinnäytetyöstä on yksittäiselle opinnäytetyön tekijälle.

Kaikista ei tarvitse tulla tutkijoita ja tieteentekijöitä, mutta perustiedot ja syyt, miksi tutkimusta tehdään ja miksi huolellinen kirjaaminen on tärkeää ensihoitotutkimuksen kannalta ovat asioita, jotka kaikkien ensihoitotyötä tekevien tulisi sisäistää. Ensihoidon tutkimustoiminta tulisi nähdä mahdollisuutena, eikä välttämättömänä pahana, josta yksittäisen ensihoitajan tai ensihoito-organisaation ei tarvitse välittää. Lähivuosien aikana suomalainen ensihoidon tutkimus tulee saamaan uusia ulottuvuuksia, sillä vahvan ensihoitolääketieteellisen tutkijajoukon jatkoksi on väittelemässä useampi ensihoitajana uraa tehnyt tutkija.

Vaikka kulunut vuosi on ollut meille kaikille raskas ja näyttää siltä, että koronakurimukseen ei ole näkyvissä pikaista lopetusta. Tästä huolimatta säilyttäkää uteliaisuutenne ja toivo paremmasta vuodesta 2022!

Hyvää Uutta Vuotta 2022,

 

Anu Venesoja, Vuoden ensihoitaja 2021