Vuoden palomieheksi palkittu Juha Höök kutsuu työturvallisuuden eteen tekemäänsä työtä tuulimyllyjä vastaan taisteluksi. Jotkut asiat ovat kehittyneet huomattavasti, mutta jotkut asiat eivät tunnu valmistuvan koskaan. Mielenkiinto asiaa kohtaan syntyi omasta ambulanssissa sattuneesta työtapaturmasta.
Vuoden palomieheksi 2021 valittu Juha Höök katsoo työturvallisuutta laajasti. Siihen kuuluu ammattitaidon ja asenteen tuoma osaaminen, johon liittyy oman tekemisen lisäksi ulkopuoliseen uhkaan liittyvät asiat. Höökin mukaan turvallisuutta on tarkasteltava yli organisaatiorajojen, sillä pelastustehtävää voi olla hoitamassa henkilöstöä monesta eri organisaatiosta. ”Jokaisen tehtävällä työskentelevän turvallisuus on yhtä tärkeää, eikä siinä kohtaa oikeus työturvallisuuteen katso työntekijän taustaa”, Höök sanoo.
Enemmän yhdessä
Koska työtä tehdään monien toimijoiden kesken, kannattaisi turvallisuuteenkin kiinnittää huomiota yhdessä eri organisaatioiden kanssa. Höök hämmästeleekin sitä, että jokainen toimija tuntuu haluavan keksiä ”työturvallisuuspolkupyörän” uudelleen. Mikäli olemassa oleva tieto hyödynnettäisiin ja aloitettaisiin keskustelu yli toimirajojen, voisi tulos olla paljon parempi. Ainakaan ei tehtäisi aikaa ja rahaa vievää ja jo kerran tehtyä työtä uudelleen. ”Se on silkkaa resurssien hukkaamista”, Höök sanoo.
Omassa kantapäässä napsahti
Juha Höök ajautui työturvallisuuden asiamieheksi perinteisin menoin, oman kantapääopin kautta. Hän nosti kantotuolia ambulanssiin, kun selässä naksahti. Ensin ei tuntunut juuri miltään, mutta seuraavana päivänä jo yskäiseminenkin tuntui kivuliaalta. Seurasi pitkä sairausloma. Kamppailulajeja, laskuvarjohyppyä ja sukellusta harrastaneelle kaverille toimintakyvyttömyys oli myrkkyä. Yhtäkkiä hän ei pystynytkään liikkumaan ja tuore palomiesura oli vaakalaudalla. ”Olen sanonut, että työturvallisuudessa ja ergonomiassa täytyy lyödä ensin oma pää seinään, ennen kuin asian merkityksen ymmärtää”, Höök sanoo.
Hän ihmettelee sitä, että edelleenkin ambulanssien sivuovista nostellaan huonossa asennossa kantotuoleja sisään, eikä autoihin vieläkään ole saatu nostoa avustavia hissejä. Vanhat ja pinttyneet työtavat, vaikka ne olisivat huonojakin, siirtyvät helposti vanhemmilta työntekijöiltä nuoremmille. ”Kun puhun nuorille työturvallisuudesta, tulee helposti ensin se ”tyhjä katse”, koska kenttäkokemus puuttuu. Tarvitaan työkokemusta, jotta työturvallisuuden teoria saa lihaa luiden ympärille. Hetken kenttätyötä tehnyt ymmärtää jo työn todellista kuvaa paremmin ja siksi työturvallisuuden opit uppoavat helpommin.”
Varasuunnitelma käyttöön
Ensihoitokärpänen puraisi Höökiä Pelastajakurssilla vuonna 1994, mutta yksi ambulanssissa tehty huono nosto pakotti siirtymään kohti koko työuraa koskevaa varasuunnitelmaa. Höökille se oli isku, mutta pelastusala on ollut onnettomuudessa onnekas.
Höök yritti kuntoutua liian nopeasti, eikä saanut kuntoutukseensa kunnollista ohjausta. Hän päätyi rauhanturvatehtävään (2000), jossa hän joutui autokolariin. Selkä hajosi uudelleen, eikä siitä ollut enää paluuta. Alkoi uudelleenkoulutus Kevan kustantamana. Höök ei halunnut heittää aiempaa osaamistaan hukkaan, vaan hakeutui Pelastusopiston päällystökurssille vuonna 2002. ”Muutamat opettajat ihmettelivät tuolloin meitä uudelleenkoulutettavia, miksi olemme Pelastusopistossa, ja miksemme vaihtaneet alaa?”
Juha Höök valittiin Vuoden palomieheksi 2021. Hän työskentelee Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella.
Ajatus uhka- ja vaaratilanteista
Höök pääsi työharjoitteluun Pelastusopistolle vuonna 2004. Työharjoittelujakso johti yhteensä viiden vuoden työrupeamaan opettajana. Höök hyödynsi työssään alipäällystölle antamiaan oppimistehtäviä, kun hän kartoitti pelastuslaitosten työturvallisuuden tilaa ja hankki tietoa alan uhka- ja väkivaltatilanteiden yleisyydestä. Hänen tarkoituksenaan oli koota tiedoista palopäällystöopintojen opinnäytetyö. Silloin asia jäi kuitenkin hieman telineisiin, kun varsinainen opinnäytetyö valmistui omalta opetusvastuualueelta.
Vuosi 2004 oli silti lähtölaukaus pelastustoimen uhkatilanteiden varautumistyölle. Kaksi vuotta myöhemmin Höök oli hakemassa EU-rahaa vuoden mittaiselle hankkeelle. Vuotta myöhemmin julkaistiin hankeraportti, joka selvitti ensi kertaa uhka- ja väkivaltatilanteiden yleisyyttä pelastusalalla. Lisäksi raportissa tuotiin esille koulutustarve väkivallan uhkatilanteiden varalle sekä tarve kehittää poikkeamaraportointia.
Höök kiersi hankkeen aikana vuoden ajan pelastuslaitoksissa keräämässä tietoa, luennoimassa sekä selvittämässä pelastusalan työturvallisuuden tilaa. Tutustumiskäyntejä tehtiin myös viranomaisyhteistyökumppanien pakeille. ”Suunnittelimme muun muassa poliisin tekniikkakeskuksen kanssa ensihoitajille niin sanottua kilpipuseroa, jonka tarkoituksena oli toimia kevyempänä mallina suojaliivistä. Puserosta tehtiin protomalli, mutta se ei koskaan edennyt tuotantoon asti.”
Poikkeamia ei raportoida maanlaajuisesti
Hankkeen aikana kävi ilmi, että koska pelastusalalla ei ollut valtakunnallista poikkeamaraportointijärjestelmää, ei kunnollista tietoakaan ollut olemassa. ”Mistään ei saanut kootusti tietoa, minkälaisia uhka- ja väkivaltatilanteita pelastusalalla on koettu ja kuinka paljon niitä on ollut. Eikä saa muuten vieläkään. Tämä koskee kaikkia työturvallisuuden poikkeamia”, Höök sanoo.
Erilaisia raportointityökaluja on, mutta ei valtakunnallista. Yhdessä pelastuslaitoksessa saatetaan kerätä poikkeamia kolmeen eri järjestelmään. ”On HaiProta, Peranetiä ja Hakaa, joihin ilmoitetaan poikkeamista, mutta nekään eivät keskustele keskenään.”
Jos Höök saisi päättää, niin ensimmäisenä rakennettaisiin valtakunnallinen poikkeamaraportointijärjestelmä, joka kattaisi pelastusalan ammattilaiset, sopimuspalokuntalaiset ja ensihoidon. ”Sisäministeriön tulee tarjoilla jotakin yhtenäistä runkoa poikkeamaraporttijärjestelmään, jotta sellainen saataisiin valmiiksi. Jos kaikki miettivät omaa ratkaisua, niin siitä tulee vain sekametelisoppa, joka ei palvele koko alaa”, Höök pohtii. Hän uskoo, että useampien erilaisten järjestelmien kehittäminen tulee tulevaisuudessa haastavammaksi ja kalliimmaksi sen sijaan, että kehitettäisiin vain yksi järjestelmä.
Ilman raportointia ei tule muutoksia
Höök tietää, että alallamme ollaan laiskoja täyttämään niitäkään järjestelmiä, joita meillä jo on. Hän haluaisikin ravistella henkilöstöä tämän suhteen. ”Jos itse emme huolehdi raportoinnista, pissimme omiin muroihimme. On turha vakuutella pelkällä mutu-tiedolla perustellen, kuinka vaativaa työmme on, anoa palkkaan korjausta tai eläkeikään alennusta. Vain raportoinnin avulla voimme esittää, mitä riskejä työmme oikeasti sisältää.” Höök sanookin, että raporttien kautta päästään kiinni kokonaisuuteen, vaikkapa siihen, mitä asioita pitäisi kouluttaa tai koulutetaanko nykyäänkään oikeita asioita.
Samoja asioita keksitään yhä
”Eri puolilla keksitään edelleen niitä samoja asioita, jotka on keksitty jo 15 vuotta sitten.” Höök sanoo, että organisaatiot kehittävät jatkuvasti omaa materiaalia työturvallisuus- sekä uhka- ja väkivaltatilanneasioista. ”On tietysti hyvä, että asiaa työstetään, mutta samojen asioiden pyörittely uudelleen ja uudelleen, on hukkaan heitettyä aikaa.” Sama aika ja resurssi pitäisi valjastaa tiedon eteenpäin viemiseen ja materiaalin jatkojalostukseen uusien uhkien varalta. Pelastuslaitoksissa onkin vasta vähän aikaa sitten herätty jo vuonna 2007 esiin tuotuihin työturvallisuuden kehittämiskohteisiin.
Vuonna 2016 Höök ja hänen kollegansa Tero Ihatsu tekivät hankkeen, jossa valmistui koulutusmateriaalia uhka- ja väkivaltatilanteiden varalle. Materiaali on kaikkien alalla toimivien vapaasti hyödynnettävissä ja sen voi hankkia Palopäällystöliitosta. Materiaalin on kustantanut Palosuojelurahasto, jonka sääntöjen mukaan se on täytynyt nimetä pelastusalan materiaaliksi. Höök kertoo kuitenkin valmistelussa käytetyn myös ensihoidon näkökulmaa, joten materiaali soveltuu hyvin käytettäväksi myös sillä puolella.
Ennakointi tärkeintä
Höök on kokenut kamppailulajiharrastaja. Siksi häntä monesti pyydetäänkin neuvomaan jokin kikka tai keino, joka toimii, kun hyökkääjä on päässyt jo käsiksi auttajaan. Höök ajattelee, että sellaista ei kannata harjoitella harvakseltaan tehtävissä työpaikkakoulutuksissa. ”Tempuissa tarvitaan tuhansia toistoja, ennen kuin ne opitaan. Toisaalta tottumattomalle on kova kynnys satuttaa potilasta, jota on tullut hoitamaan, vaikka tämä kävisikin päälle. Kuinka moni on siinä tilanteessa valmis lyömään tai potkaisemaan?” Höök kysyy ja toteaa, että: siinä vaiheessa, kun asiakas on päässyt kiinni auttajaan, on ennakointi pettänyt. ”Uhka- ja väkivaltatilannekoulutuksissa haluamme opettaa ennakointia, sitä, miten emme joudu näihin tilanteisiin.”
Höök vertaa asiaa ajokoulutukseen. ”Emme me siinäkään opettele, että miten pääsemme vesiliirrosta pois, vaan sitä, miten emme joudu liirtoon.”
Tilanteiden ennakointi ei silti tarkoita sitä, että suojavarusteet tai toimintataktiikat olisivat tarpeettomia.
Enemmän viranomaisyhteistyötä
Höök muistaa, että sisäministeriöstä kerrottiin (2021), että väkivaltainen radikalisoituminen on rantautunut Suomeen. Uhka- ja väkivaltatilanteisiin perehtynyt ja aiheesta väitöskirjaa tekevä Tero Ihatsu puhui asiasta jo vuosia sitten.
”Nyt kun kentällä hoidetaan uhkaavaa tilannetta, viranomaiset eivät juurikaan puhu samaa kieltä. Poliisi toimii ja muut odottavat, milloin paikka saadaan turvalliseksi.” Höökin mukaan ympäristöä ei saada turvalliseksi, jos tekijä liikkuu tai jos hän ei vaikkapa ole neljän seinän sisällä.
”Tällöin voitaisiin pohtia niin sanottuja ”safe enough” -toimintamalleja, joiden mukaisesti muut viranomaiset voisivat tukea tilanteen hoitamista soveltuvin keinoin. Tällaisia malleja on käytössä muuallakin Euroopassa.”
Höök arvelee, että mikäli seuraamme Ruotsin kehitystä, saattaa viranomaisvastaisuus lisääntyä, eikä uhka kohdistu pelkästään poliisiin, vaan myös pelastukseen ja ensihoitoon. Niitä ei enää nähdäkään pelkkänä auttajana vaan poliisin kaltaisena viranomaiskoneistona, joka ei välttämättä toimi kohteen haluamalla tavalla. ”Turvallisuusviranomaisten yhteistyön lisäksi on myös syytä miettiä, mikä on yksityisen sektorin rooli ja kuinka heidän toivotaan tukevan viranomaisia eri kriisitilanteissa”, Höök sanoo.
Tulevaisuus avoinna
Työturvallisuus-, uhka-, ja väkivaltatilanneasiat ovat monien muiden asioiden kanssa murroksessa, kun pelastustoimi ja ensihoito siirtyvät hyvinvointialueen järjestettäväksi. ”Se on uhka ja mahdollisuus”, Höök arvioi. Hän sanoo, että on mahdollista, että yhteinen raportointijärjestelmä voisi nyt olla helpommin toteutettavissa. Toisaalta asiat voivat mennä huonompaankin suuntaan, sillä Höökin mukaan ei ole ollenkaan sama, tuleeko pelastuslaitokseen oma työsuojelupäällikkö vai operoidaanko tätä tonttia hyvinvointialueen hallinnosta. ”On myös hyvä kysymys, jäävätkö ensihoito ja pelastustoimi poteroihinsa vai syntyykö aitoa hyvää yhteistoimintaa.” Höök peräänkuuluttaa sitä, että töitä ja suunnittelua alettaisiin oikeasti tehdä yhdessä, jolloin työvaatteiden väri tai dokumentin laatijan status eivät haittaa, jos asiaa muuten kannattaa edistää.
Tunnustus turvallisuustyölle
Höök pitää Vuoden palomies -tunnustuksen saamisessa hienona sitä, että sen myötä on ääneen myönnetty, että heidän tekemällään työllä on merkitystä. ”Omistan huomionosoitukseni niille, jotka ovat menehtyneet tai menettäneet toimintakykynsä työtehtävällä sekä heidän perheilleen. Työn vaarallisuus ei saa olla bonus, joka kuuluu työnkuvaan. Koska teemme normaalia riskialttiimpaa työtä, meidän tulee myös hallita riskit normaalia paremmin.”
Teksti Marko Partanen
Kuvat Marko Partanen ja Pelastustieto
