Veijo Rönkkönen tunnettiin pidättyväisenä kaverina. Hän ei uskaltanut lähteä maailmalle, vaan kutsui maailman kylään kotiinsa Parikkalaan. 11 vuotta sitten menehtynyt Rönkkönen jätti kotipihaansa kenties yhden tärkeimmistä yhden ihmisen aikaansaamista taidekokonaisuuksista, Patsaspuiston. ”Vau!” ajatteli Riitta Ruokonen, nähdessään puiston.
Parikkalan patsaspuiston portilla seisoo kolmemetrinen betonista tehty psykedeelinen torvikaiutin. Ja kun oikein tarkkaan kuuntelee, saattaa ämyrin kuulla huutavan: ”Sisään siitä!” Ja kyllä, ääni on Veijo Rönkkösen, jonka kädenjälki näkyy sekä torvikaiuttimessa että 560 muussa alueella olevassa betonipatsaassa. Niitä kävivät ihmettelemässä ensihoitajat Riitta Ruokonen ja Dimitri Lisitsyn, työpari paikallisesta ambulanssista.
Ilmeikkäät ja hymyilevät patsaat tervehtivät Riittaa ja Dimitriä heti sisäänkäynnillä. Niiden on helppo hymyillä, sillä ne ovat saaneet betonisiin suihinsa oikeita tekohampaita. Ensimmäiset hampaat Rönkkönen sai isältään, myöhemmin käytettyä purukalustoa saapui lahjoituksina muualtakin. Patsaiden paljoudesta ensihoitajien mieleen jäivät erityisesti hauska patsaspariskunta ja romaaniasuinen patsas. Ne olivat asettautuneet värikkäine kollegoineen sisäänkäynnille, Rönkkösen talon taakse ja kahvilan läheisyyteen.
Patsaankin on helppo hymyillä, kun on komea purukalusto.
Päällään ja S-mutkalla
Yksi patsas seisoo päällään, toinen on vääntänyt vartalonsa S-mutkalle. Osaa niistä on vaikea havaita, sillä ne ovat asettautuneet maata myötäileviin asentoihin. Riitta ja Dimitri olivat päässeet puistossa synkän kuusimetsän varjostamalle alueelle, johon Rönkkönen oli tehnyt 250 kalsareissaan joogaavaa patsasta, kokonaisen joogatarhan. Taiteilija pystytti sen oman nuoren vartalonsa muistoksi, sillä hän harrasti joogaa itsekin.
Ironisia kuvia
Patsaat herättivät mielenkiinnon niiden tekijästä. Riitta ja Dimitri yrittivät päästä kiinni Rönkkösen ajatusmaailmasta, mikä ei todellakaan ole mitenkään yksioikoista. Pidättyväiseksi luonnehditun kaverin sisällä täytyi leikkiä myös ironinen huumori, sillä hän oli kuvauttanut itseään patsaana patsaiden joukossa. Dimitri poimii niistä yhden. Siinä Rönkkönen seisoo keskellä lampea tooga yllään. Se ei ole pidättyväisen kaverin toimintaa, ilmeisesti hän eli ja teki irtiottonsa taiteen kautta. Kuvia voi niin ikään ihailla puistossa.
Monessa valossa
Dimitri arvelee, että kirkkaassa kesässä patsaat voisivat näyttäytyä aivan toisenlaisessa valossa kuin pimeässä syksyssä. Värikkäät patsaat voisivat päästä kesällä paremmin oikeuksiinsa, kun taas lähes betoninväriset joogaajapatsaat saattaisivat terävöittää koleuttaan nimenomaan syksyllä. ”Mietimme, että tänne olisi mielenkiintoista lähteä keskellä pimeää yötä taskulamppujen kanssa – siitä voisi kehkeytyä sellainen halloween-meininki”, Dimitri sanoo. Tämäkin on mahdollista, sillä puistolla on samat aukioloajat kuin Parikkalan ambulanssilla: 24/7.
Puuhastelevat patsaat
Riitan ja Dimitrin vieraillessa puistossa ei ollut muita. He pohtivatkin, millaisen tunnelman väenpaljous voisi tuoda puistoon. ”Tämä sopii kaikenikäisille kävijöille, erityisesti lapsille tämä voisi olla huima elämys”, Riitta arvelee. Hänen mukaansa puiston laajuus ja kirjo yllättivät. ”Ajatella, että yksi ihminen on saanut aikaan tämän kaiken.”
Dimitri odotti puistoon mennessään näkevänsä patsaita. Hänen mukaansa vierailu lunasti odotukset. Teokset eivät olleet Dimitrin stereotypian mukaisia kreikkalaisia marmoripatsaita tai Riitan mielikuvan mukaisia Paasikivi- ja Mannerheim-patsaita, vaan aivan jotain muuta. Rönkkösen patsaat eivät pönötä, vaan niillä näyttää olevan koko ajan meneillään jokin asia. Toiset niistä joogaavat, toiset uivat tai jos ei muuta, niin sitten ne vaan juttelevat toisille patsaille. Rönkkönen sai patsaansa elämään.
Systole pyysi Parikkalan ambulanssin ensihoitajia piipahtamaan Parikkalan Patsaspuistossa. Tarina saa jatkoa tapauksista, joissa ensihoidon työpari tutustuu taiteeseen, joka muuten olisi saattanut jäädä aistimatta.
Itse oppinut taiteilija Veijo Rönkkönen työskenteli koko ikänsä kolmessa vuorossa Simpeleen paperitehtaalla. Varsinaisen elämäntyönsä, valtavan patsaspuiston, hän teki kotinsa pihapiirissä. Rönkkönen sai merkittävästä taiteellisesta urasta myönnettävän Suomi-palkinnon vuonna 2007.
TEKSTI MARKO PARTANEN
KUVAT DIMITRI LISITSYN
