Repoveden kansallispuistossa pidetystä Olhava Emergency Medicine Campista (Olhava EMC) tehty semivertaisarvioitu randomselvitys (myöhemmin SVARS) on valmistunut. Aineisto kerättiin Systolen Instagram-tarinasta, joka analysoitiin retroperspiranttisen katselmuksen tavoin. Arviointia haittasi protokollan puute, tuleva pandemia ja palaneet hihat.
Hoitohenkilökunta majoittui ja asettui Repoveden kansallispuistoon, Olhavanvuoren ja Olhavanlammen äärelle jo toisen kerran. Kaksipäiväisen elämyksen aikana opittiin luentojen, taitopajojen ja simulaatioiden keinoin. Ja koska luonnossa oltiin, siellä myös liikuttiin erilaisia aktiviteetteja harrastaen. Kansallispuistolla on myös oma mystiikkansa, tarkkasilmäinen voi huomata sen myös tästä nimenomaisesta randomselvityksestä.
Eipä siis ihme, että kuulosti sianpieremältä, kun kukko aamutuimaan rääkäisi syysilman karhentamalla kurkullaan Repoveden kansallispuistossa. SVARS tiedustelikin välittömästi tunnelmia: Alkaako olemaan jo vilpoisaa? Kaksivalintakysymyksessä tarjoiltiin vaihtoehtoja kovin ääripäistä; Pitkät kalsarit jo juhannuksena 62% ja t-paidalla -20°C asteessa for evör 38%.
Eräs seuraaja kysyikin, miksi reportteria ei koskaan nähdä takki päällä ja eikö hänellä ole koskaan kylmä? Reportteri vastasi SVARS -kerääjille, että pohjoiskarjalainen tausta karaisee tietyin tavoin jo vauva iästä lähtien.
Meloja oli kipannut Karhulahdessa – mikä nyt neuvoksi? Hypotermiahan siinä värähtää herkästi, mikä vaatinee jopa ECMOa ja ihan elvytystäkin. SVARSia kiinnosti erityisesti: Oletko sinä elvyttänyt kuljettaen?
- Kyllä, jenkkimalliin potilaan päällä (5%)
- Kyllä, Lucas on oiva ja turvallinen kaveri (34%)
- Ei ole vielä tullut vastaan (58%)
- X1, amen (11%)
Repovedeltä välimatkat moniin eri suuntiin ovat pitkiä, mutta elämät lyhyitä – vai miten se ny meni? Lähin evy purjehti paikalle noin 40 minuutin venematkan päästä. Entäs sit, jos ei ole venettä? Tai jos airot on katki?
SVARS tiedusteli: Onko ollut kesällä venekeikkaa? Itämeren risteilyjä ei sitten lasketa, ei edes Cinderella-simulaattorilla tehtyjä elämysmatkoja.
- Viikoittain, minua voi kutsua herra kapteeniksi (13%)
- Muutama reissu koko kesän aikana (37%)
- Maakrapu, ei kertaakaan ole osunut kohdalle (49%)
”Tarzan huutojansa kajautteli leipäpuussa reumatismi ankara kun kouri lonkkaluussa”, lauloi Leskinen aikoinaan, mikä taas tuli mieleen, kun joku killui repovetisessä liaaninpäässä. Hetkinen, se taisikin olla Rajavartiolentueen pintapelastaja, joka yksikkönsä kanssa esitteli kalliokiipeilijän auttamista kopterievakuoinnin keinoin. SVARS kysyi, mikä osapuoli sinä tässä savotassa mieluiten olisit?
- Pintapelastaja, koska se on badass (47%)
- Potilas, koska pääsis kopteriin (23%)
- Kuvaaja, siinä pysyy ainakin kuivana (13%)
- Kotona (17%)
EMC-ihmiset eivät välttämättä peljästyneet suuresti, mutta hieraisivat kuitenkin silmiään, kun paikallisen huhun mukaan tv:ssäkin nähty Kalapuikko-Kääriäinen ilmestyi heille sanoen: ”Terve metsä, terve vuori, terve Olhavan ruhtinas.” Mikä ihmeen Kalapuikko-Kääriäinen? – Sitä sopii ihmetellä. Sellainen kuitenkin saapui mestoille.
SVARS pyysi mielipidettä Kalapuikko-Kääriäisen perinteisistä leiriviiksistä?
- Kyllä! Kyllä! Kyllä! (26%)
- Kaikille kouluttajille samanlaiset (55%)
- Kotiin ei ole tulemista ennen kuin viikset leikattu (19%)
Ainakin vastauksista päätelleen Kalapuikko-Kääriäinen on jollakin tavalla tuttu, jos ei muuta, niin ainakin väkevään luuloon perustuen. Yksi kouluttajistakin tokaisi, että: ”tässä on yritetty kasvattaa vastaavia kalapuikkoviiksiä jo syntymästä lähtien, tuloksetta.”
Jääkö salaperäisen Kalapuikko-Kääriäisen myytti ikuisesti selvittämättä? Vanhan tarun mukaan Kalapuikko-Kääriäinen on joskus pelastanut Olhavanvuoren menninkäisen perjantai-illan, josta tämä on jäänyt ikuiseen kiitollisuudenvelkaan. Tai se, kumpi jäi velkaa, jäi vähän epäselväksi. Tarina ei silti kerro, miten kalapuikot tähän liittyvät vai liittyvätkö ollenkaan.
Etelä-Afrikasta asti tullut ensihoitaja ja sairaalan päällikkö David Stanton luennoi oman maansa ensihoidosta. Silminnäkijän mukaan Kalapuikko-Kääriäisen kalapuikot värähtivät vähintään kahdesti jämäkän junaonnettomuustarinan ansiosta. Tarinan mukaan potilaita oli tapauksessa useita satoja, jolloin Stanton joutui keskeyttämään treffi-iltansa vaimonsa kanssa ja lähtemään luokitteluhommiin.
SVARS kysyi: Lähtisitkö vaihtoon Etelä-Afrikkaan?
- Ilmoittakaa vain milloin, niin olen valmis (53%)
- Jännittäis ne surot ja mopot (21%)
- Jonnekkin muualle vois lähteä (9%)
- Kotona on hyvä olla (17%)
Seuraavana aamuna joku oli kipannut ja ottanut lipat nuotioon heti aamutuimaan. Palaneet hihat ja housut eivät kuitenkaan hätkäyttäneet kurssilaisia. SVARS kysyikin: Jos kävelevä ihmisliekki tulee vastaan, mitä teet?
- Totean, että: ei pysty, X0 (11%)
- Tuokaa äkkiä sammutin (11%)
- Vähän hikoiluttais mutta ABCDE:llä (78%)
SVARS pohtii, että on kuullut joskus kirjainyhdistelmään lisättävästä F-kirjaimesta, joka liittyy jotenkin palovammoihin, mutta kaiketi KISS toimii paremmin kuin uudet pyrkyrit. Brittiläiset kollegat ovat kehittäneetkin kahvia unohtamatta 11 osaisen kirjainyhdistelmän, joka jatkuukin DrcAcBCDEFc. SVARS:n mukaan ABCD sopii kaikkeen, paitsi aakkosten loppupäähän.
ElmuKelmu tai talouskelmu on kätevä tarvike palovammapotilaan hoidossa. SVARS on kuullut, että toistakin mieltä ollaan tai jos ei ihan toista, niin epäilevää ja hämmentävänoloista kuitenkin. Nykypraktiikka kuitenkin osoittaa, että talouskelmuun sotkeutuminen on helpottanut potilaan kipuilua.
SVARS tiedusteli: Onko teidän päivystyksessä tai lanssissa kelmua?
- Nohevia kun ollaan, niin kyllä löytyy (49%)
- Löytyy mutta ei virallisesti (8%)
- Ei löydy, mutta lainataan potilaalta (43%)
Olhava EMC:n oppilaat kuuntelivat herkeämättä Almar Peymanin polkupyörätarinoita. Hän kun on mankeloinut Suomesta Euroopan läpi Etelä-Afrikkaan. Jotkut mankelihifistelijät vannovat lukkopolkimien nimeen, Peyman hehkuttaa Crockseja.
Viimeisen kahdeksan vuoden aikana Peyman onkin polkenut ainakin 50 000 km ja niistä leijonan osan lukkiutumattomilla kumikengillä. Polkupyöräilyn ohella Payman tunnetaan roskisdyykkauksesta, huumoristaan ja road kill -kokkailustaan.
Olhavanvuorelta tippunut kiipeilijä sai kehoonsa neuloja, letkuja ja vöitä. 50-metrinen Olhavanvuori onkin tunnettu kiipeilykohde niin Suomessa kuin maailmalla. SVARS tiedustelikin seuraajiltaan: Löytyykö teidän ambulanssista jo lantiovyö?
- Tyhjärikassiin pakattuna valmiina (59%)
- Jostain traumalaatikosta (32%)
- Mikä on lantiovyö? (18%)
Paljon keskustelua aiheuttanut neulatorakosenteesi oli niin ikään tapetilla. Keskustelun innoittamana, SVARS uteli: Onko neulatorakosenteesista konsultoitava?
- Totta kai, muuten L3 tulee linjoja pitkin (16%)
- Ei, se on henkeä pelastava toimenpide (84%)
SVARS suosittelee jokaista toimimaan tilanteessa aina oikein, sillä lähtökohtaisesti väärin ei kannata toimia. Mikä sitten on oikein? Varmaankin se, että potilas hyötyy tai se, että mustalla tekstillä valkoiselle alustalle asetellut ohjeet täyttyvät. SVARS ehdottaa jatkokysymykseksi, että: Voiko ihmisen hengen pelastaa väärin?
Satunnainen maastopyöräilijä ei omannut Peymanin taitoja, vaan onnistui heittämään voltin pyöränsä kanssa Mustalammen juurella. Mönkijää ja pelastusrekeä tarvittiin potilaan kuljetukseen. Traumasta huolimatta, metsä on kuitenkin monelle meditatiivinen kokemus, joka johtaa jopa uskonnollisiin valaistumisiin. Usein se johtaa myös kokeneemmankin marjanpoimijan ja sieniensyöjän eksyksiin niin mielensä sisällä kuin fyysisestikin. SVARS kyselikin ovatko seuraajat päässeet valaistumaan metsässä tai onko ilmaantunut edes kesäisiä maastotehtäviä?
- Viikoittain joku mummo eksyy (13%)
- VPK auttaa säännöllisesti (32%)
- Vain unissa ja vapaalla pääsee (56%)
Tsekkilistat ovat jakaneet läpi olemassa olonsa mielipiteitä. Nykyään tsekkilistat ovat kuitenkin löytäneet usein kotinsa heijastinhousuisen auttajan reisitaskusta. Löytyykö sinun autostasi tsekkilista maastotehtävien varalta?
- Kyllä, joku noheva opiskelija väsäsi (11%)
- Ei taida löytyä (81%)
- Tsekkilistoja on muutenkin liikaa (8%)
Mustalammen juurelle perustettu ”maalaispäivystys” toimi lähes steriileissä olosuhteissa valkoisessa pop up -teltassaan. Sieltä löytyi sopiva paikka myös Töölön neurokirurgille, ”Könkälle”, joka totesi hänelle varatun lepotuolin olevan varsin bueno. Maalaispäivystyksessä nähtiin sekin vaihe, että kurssilaiset alkoivat erilaisia mielipiteitä halveksuen tuuppia intubaatioputkea RSI-tapaan ja vielä videolaryngoskoopin kera. – Harvinaista herkuttelua!
Mikä on tärkeintä hoitaa kallovamman ensihoidossa?
- Hypoksia (66%)
- Hypotensio (28%)
- Nälkä (6%)
Lääkäri Rohan Laging, Melbournen päivystyksen traumatiimistä päivää. Minkälainen on hyvä johtaja? – Sellainen kai, joka hoitaa hommansa, eräs vastaajista arveli. Australiassa traumajohtajalla on tukihenkilö, joka seuraa sivusta johtajan toimintaa ja varmistaa, ettei mikään unohdu.
Olisiko sellainen hyvä myös Suomessa?
- Todellakin (80%)
- Liian monta kokkia tekemässä soppaa (20%)
SVARS pohtii, voitaisiinko Kalapuikko-Kääriäistä käyttää tukihenkilönä ja millä ehdoin.
Kun aurinko laski ja taivalla vallan ottivat tähdet, oli aika paketoida Olhava EMC 2022. Tuletko myös ensi vuonna?
- Näyttää siistiltä, haluan messiin (90%)
- En tiiä, näyttää rakalta (10%)
SVARS kommentoi ensi vuoden vahvistamatonta osallistujalistaa seuraavasti: Kalapuikko-Kääriäinen nähtäneen ainakin, mutta saadaanko myös Olhavan menninkäinen paikalle. Uskottavuuden kannalta se olisi hyvä, mutta mystiikan pitämiseksi vierailua kannattanee jonkun verran siirtää.
Tämä selvitys on tehty omalla luvalla asianomaisten mielekkäistä vastusteluista huolimatta.
Lähde: Lisitsyn, #OlhavaEMC22 -Instagram-tarina, @systole_lehti -Instagram-tili, 2022
TEKSTI MARKO PARTANEN
KUVAT DIMITRI LISITSYN