Tehdään heti selväksi, ettei tässä kirjoituksessa arvostella Ukrainan siviiliturvallisuustoimijoiden varautumista käynnissä olevaan sotaan. Kiistämätön fakta on, että Ukraina on yksipuolisen hyökkäyssodan kohde, eikä tässä siksi ole tarkoitus mässäillä ja vaatia äärimmäisen hädän alla olevien ihmisten kautta mitään uudistuksia turvallisuusalalle. Uutiskuvien mukaan pelastus- ja ensihoitotoimi ovat Ukrainassa pakotettuja toimimaan äärimmäisissä olosuhteissa, joiden vaativuutta voimme vain kuvitella. Sotapornon sijaan käännänkin katseeni kotimaamme varustautumiseen.
Vaikka tunnetun sananparren mukaan totuus on sodan ensimmäinen uhri, useat (riippumattomat) uutiskuvat Ukrainasta todistavat, että myös Euroopassa jotkut valtiot kohdistavat systemaattista ja erittäin rajua väkivaltaa myös siviilikohteisiin. Massiivinen kriisi ei poista sitä tosiseikkaa, että ihmisten pelastaminen kaupunkiolosuhteissa on pelastuslaitosten, vapaaehtoisten ja ensihoidon harteilla. Äkillinen poikkeuksellinen uhka tai mittasuhteiltaan järjetön väkivalta ei tuo automaattisesti mahdottomia resursseja, ajoneuvoja, osaamista tai suojavarusteita. Vaikka kuinka saamme tarvittaessa resursseja reservistä, ainakin alussa joudumme pärjäämään päivittäisvalmiudella ja sen kohottamisella. Isossa kuvassa luotan siihen, että sotilaallisten strategisten kohteiden läheisyyteen rakennetuilla pelastusasemilla on selvät suunnitelmat, minne toimintaa tarvittaessa siirretään. Olen silti yhä huolissani pelastajien, ensihoitajien ja vapaaehtoisten henkilökohtaisista suojavarusteista ja koulutuksesta.
Ukrainan sota on osoittanut, että suojavarusteiden hankkiminen ja väen kouluttaminen on myöhäistä silloin kun väkivalta on käsillä. Tämän vuoksi suojavarusteet tulee tilata hyvissä ajoin, varsinkin nyt kun kysyntää saattaa olla myös muilla toimijoilla. Kaikille siviiliturvallisuustoimijoille tulee kouluttaa taktinen hätäensiapu, ei pelkästään sivullisten uhrien vaan myös oman työturvallisuuden takia. Tähän tarvittavaa välineistöä tulee olla riittävästi, jopa niin paljon, että sen lahjoittaminen on tarvittaessa mahdollista. Väkivaltaisten ääriliikkeiden tai valtiollisen toimijan iskiessä meidän täytyy olla valmiina. Olemme sen velkaa kansalaisille ja urheasti taisteleville Ukrainan ammattisiskoille ja -veljille. Äärimmäistä typeryyttä ja ylenkatsomista on se, että tuemme Ukrainaa näennäisesti, mutta emme halua oppia heidän uhrauksistansa mitään.
Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että uudet uhat vaativat uutta ajattelumallia kaikilta siviiliturvallisuustoimijoilta. Tuolloin kyse oli lähinnä väkivaltaisten ääriliikkeiden aiheuttamasta uhasta, enkä osannut pelätä Syyrian kaltaisten tapahtumien leviämistä näin nopeasti Eurooppaan. Käsi pystyyn; olin väärässä, ikävä kyllä. Nyt, kun katsomme Ukrainan tapahtumia, voiko kukaan enää olla enää varma, milloin samankaltaiset kuvat leviävät Suomesta maailmalle? Toivon ensinnäkin sydämeni pohjasta, että rauha palaa Eurooppaan pysyvästi. Siihen asti toivon, että vuosia sitten esittämääni toiveeseen suojavarusteista ja niiden tilaamisesta on reagoitu yhä useammassa pelastuslaitoksessa, järjestämällä koulutuksia siten, että henkilöstöllä on usko omasta osaamisestaan. Mikäli suojavarusteita ei tarvitse ikinä pukea päälle Suomessa, nostan käteni taas pystyyn virheen merkiksi – enemmän kuin tyytyväisenä.
Teksti: Tero Ihatsu, Sotatieteen tohtorikoulutettava, joka on palvellut useassa eri siviiliturvallisuusviranomaistehtävässä.
