Yhteistyö Rajavartiolaitoksen merivartijoiden kanssa on tehnyt Miika Hokkasesta merikarhun. Merikarhu on myös Rajavartiolaitoksen alus, jonka henkilöstöä Hokkanen on pitänyt toimintakykyisenä ja jonka kannella hän on hoitanut satoja pakolaisia.
Itä-Uudellamaalla ensihoidon kenttäjohtajana työskentelevä Miika Hokkanen kotiutui 11 kuukauden mittaiselta Frontex-komennukseltaan Välimereltä tammikuussa 2018. Hänen puhelimensa soi kotiin paluun jälkeen heti seuraavana päivänä. Soittaja sanoi: ”Operaatio jatkuu, tulisitko takaisin.” Pyyntö koski saman vuoden loppupuoliskoa.
Vastaus ei valmistunut heti, sillä Hokkanen oli päättänyt 11 kuukauden mittaisen komennuksensa juuri tammikuussa osittain lastensa vuoksi. 9-vuotias Wera-tytär oli todennut, että isän pitää palata kotiin. 16-vuotias Walterkin myönsi ikävöineensä, vaikkei sitä niin näyttänytkään. Siksi oli pari asiaa, jotka piti hoitaa.
Annika-vaimo myönsi luvan ehdollisena. Ehto oli se, että Wera antaa luvan.
”Tyttö mietti pari päivää ja tuli sanomaan, että kyllä sä saat iskä lähteä”, Hokkanen sanoo.
Operaatio Välimerellä ei ole seilailua rennoimmasta päästä. Mikä saa palaamaan takaisin koviin olosuhteisiin? Hokkanen vastaa nopeasti: ”Rajavartiohenki. Sitä on ikävä. Tulet ihmisten kanssa niin nopeasti kaveriksi. Ei tuollaista mahdollisuutta tule kuin kerran elämässä.”
Merikarhu osallistuu Frontexin eli Euroopan raja- ja merivartioviraston koordinoimaan Poseidon-operaatioon, joka valvoo laitonta maahantuloa Välimerellä. Ennen operaation medicin tehtävää Hokkanen on ehtinyt tehdä yhteistyötä Rajavartiolaitoksen kanssa yli 15 vuoden ajan. Yhteistyö alkoi evy-koulutuksilla, joita Hokkanen piti merivartijoille. Koulutuksista tuli hänelle jokavuotinen tehtävä ja lopulta vastuualue. Hokkanen valmisteli Rajavartiolaitoksen evy-sopimuksen ja suunnitteli tämänhetkisen koulutusrungon.
Hokkasella on hyvä tuntuma siitä, kuinka suomalaiset merivartijat osaavat hoitaa potilaita. Välimerellä tilanne on toinen, Merikarhun miehistöön kuuluu kahdeksan eri kansallisuutta, noin 30 hengen miehistöstä vain kolmasosa on suomalaisia. Komentokielenä on englanti. ”Englanti ei ole minullekaan mikään vahva mutta kun rohkeasti sitä käytin, tulin ymmärretyksi. Ketään siellä ei haitannut hassut sanajärjestykset. Välillä vedettiin pantomiimillakin”, Hokkanen muistaa. Aluksella sovittiin heti alussa, että jos ei ymmärrä, pitää kysyä uudestaan niin monta kertaa, että ymmärtää.
Hokkasen oli käännettävä ajatusmaailma, johon hän oli tottunut tavallisessa ensihoidossa. Nyt hoidollisen ajatusmaailman oli kannettava paljon pitemmälle. Kuvaan tuli paljon enemmän perusterveydenhuoltoa. ”Mikä maissa tapahtuu minuuteissa, siihen kuluu merellä tunteja.”
”Hemmetti, mä oon ihan yksin täällä”, Hokkanen havahtui keskellä Egeanmerta. Hänellä oli kuitenkin kova joukko motivoituneita ensivastetasoisia lisäkäsiä mutta päätöksenteosta hän vastasi yksin, ainoana terveydenhuollon ammattilaisena. Hokkanen kertoo saaneensa aluksen kapteenilta täyden luottamuksen. Jos potilas oli evakuoitava maihin, se järjestyi Hokkasen suunnittelemallaan tavalla. Kapteeni evästi Hokkasta jo etukäteen, että jos hän joskus tarvitsisi perusteluita, olisi hyvä, jos Hokkanen voisi parilla sanalla kertoa. Perusteluja ei ole kuitenkaan koskaan pyydetty, vaan medicin esitykset ovat menneet sellaisinaan läpi.
Mikäli alukselta piti evakuoida joku, se tehtiin aluksella olevalla nopealla veneellä paitsi jos alus oli ulkomerellä. Silloin evakuointiin voitiin pyytää helikopteri Kreikasta tai Naton baselta Kreetalta. Jos evakuointi olisi vaatinut saattajan, oli Hokkanen sopinut kapteenin kanssa, että hän voisi poistua alukselta saattamaan potilaan rantaan. Päätös saattamisesta perustuisi Hokkasen arvioon tilanteesta. Jos Hokkanen olisi poistunut alukselta, olisi aluksen jakokirjan mukaan ea-vastuu siirtynyt kokille. ”Kyseenalaistin tämän järjestelyn, sillä väki aluksella tarvitsi jatkuvasti myös ruokaa. Kuka sitä tekee, jos kokki olisi sidottuna ea-tehtävään.” Hokkasen mukaan ea-vastuu sopisikin paremmin jollekin toiselle miehistöön kuuluvalle henkilölle. Silloinkin aluksessa oli lähihoitajatutkintoa suorittava merivartija.
Hokkanen piti henkilöstölle ensivastekoulutuksia. ”Pidin mieluummin kolme pienryhmäkoulutusta kuin yhden luennon isolle porukalle.” Muutamat kaverit suorastaan imivät tietoa ja Hokkanen otti heitä apukouluttajikseen. ”Kaverit vetivät toisilleen koulutusta sweeppaamisesta, haavan paikkaamisesta, taktisista painesiteistä, kiristyssiteistä ja hengitysteiden aukipitämisestä ilman apuvälineitä.”
Merellä oli luotava sinne sopivat toimintataktiikat. Esimerkiksi potilaan hoitaminen heiluvassa kumiveneessä ei onnistu samalla tavalla kuin kuivalla maalla. ”Ensimmäisenä oli laitettava hanuri veneen pohjalle ja otettava leveä V-asento. Kyykyssä, polvillaan tai seisten ei pysyisi kauan paikoillaan. Istualtaan tutkittiin A ja B, kaverille jäi pikku-c ja C.”
Hokkanen kuvailee vaikuttavimmiksi tilanteiksi niitä, jossa joutuu tutkimaan ison määrän ihmisiä nopeassa tahdissa. Niin tapahtui Egeanmerellä, kun Merikarhu osui lähimpänä aluksena merihätäpaikalle. 285 ihmistä evakuoitiin veden varasta Merikarhun kannelle ja Hokkanen teki heille triagen – yksin. Ihmisiä auttavien Merikarhun turvatarkastajien oli oltava todella tarkkana, sillä yleensä autettavat olivat pakolaisia. ”Emme voi tietää heidän sairauksistaan ja tulevatko he esimerkiksi ebola-alueelta. Suojaudumme aina tarkasti saman sapluunan mukaan.”
Kaikki, jotka poistuvat alukselta potilaskontakteihin tai hoitavat potilaita kannella, suojautuvat luotiliivin, jonka päälle puetaan tyvek-asu, silmäsuojat, FFB-hengityssuojain ja vähintään nitriilikäsineet tuplana. Aluksella puhdas raja kulkee kannella. Evakuoiduilla ei ole asiaa sisätiloihin, vaan heidät suojataan ja hoidetaan kannella. ”Se on haastavaa, sillä päivällä voi olla todella kuuma ja he ovat vaarassa kuivua. Suojaamme potilaita muun muassa avaruuslakanoilla kiiltävä puoli ylöspäin.”
Evakuointeja johtaa aina aluksen päällikkö. Hokkasen tehtävä oli johtaa terveystoimen toimintaa päällikön alaisuudessa. Hän työskenteli ilman suojavarustusta mutta piti vähintään 1,5-2 metrin etäisyyttä evakuoituihin. Suojavarustelatinki oli toki jatkuvasti valmiina, jos potilasta olisi pitänyt alkaa hoitaa aggressiivisemmin. ”Suojavarustuksessa taktiikkana oli, että turvatarkastajat tekevät töitä tunnin kerrallaan, jolloin vaihdettiin henkilöitä, paitsi minua. Olin tehtävässä aina alusta loppuun asti.”
Kun potilaita tuotiin kumiveneellä alukselle, heitä saapui 8-10 henkeä kerralla. ”Saatoin visuaalisesti tarkistaa kannelta heidän kuntonsa jo kumivenematkan aikana. Kumiveneestä myös infottiin, jos potilaalla oli jokin vamma. Silloin puin heti tyvekin ja olin valmiina kun potilas saatiin kannelle.”
Kerran Kreikan viranomaiset pyysivät kuljetusapua saaressa olevalle potilaalle. Heidän omat aluksensa eivät lähteneet liikkeelle liian kovan tuulen takia. Hokkanen lähti kahden merivartijan kanssa kumiveneellä tarkistamaan tilannetta. Potilaan terveydentila vaati sekä välitöntä – että sairaalahoitoa.
Meriolosuhteissa on hyvä tiedostaa oma ja välineiden rajallisuus, myös etäisyydet tuovat haasteensa, Hokkanen sanoo. Hänen tapansa valmistautua odottamattomaan olivat mielikuvaharjoitteet. Hän kävi mielessään läpi erilaisia tilanteita ja mitä niissä pitäisi tehdä ja keneen pitäisi olla yhteydessä. ”Jos näin tapahtuu – pelaan näin”, Hokkanen selventää.
Hänellä oli Suomessa lääkäri back upina, jolle saattoi soittaa milloin tahansa. Kun gsm-kentät pimenivät, oli käytössä satelliittipuhelin. Hokkasen tavoitteena oli määrittää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, tarvitaanko evakuointia ja mihin. Hänen oli myös pohdittava, mitä hän pystyisi hoitamaan laivalla ja mitä ei. Hokkasella oli henkilökohtaisena matkatavaranaan monitori-defibrillaattori, joka ei muuten olisi hoitovälineisiin kuulunut. ”Se oli välttämätön väline. Jos joku valitti vatsakipua, en ilman ekg:tä olisi uskaltanut sanoa, että mene lepäämään ja ota Panadolia, se on vatsaystävällistä.”
Erilainen toimintaympäristö ja uudenlainen vastuu ovat koulineet tekijäänsä. ”Jälkeenpäin olen huomannut, että kokemukset merellä ovat nostaneet kynnystäni tehdä kärpäsestä härkänen. Merellä asiat saavat erilaiset mittasuhteet. Joskus asemalla olevat murheet tuntuvat kovin pieniltä.”
TEKSTI MARKO PARTANEN
KUVA KARI JALKANEN
