Vantaan kriisikeskuksen erityisasiantuntija Päivi Muma sai lauantaiyönä 18.4.2008 puhelimeensa viestin, että voisiko kriisikeskus mennä Helsinki-Vantaan lentoasemalle vastaan, koska Malagan bussiturman omaisia on mahdollisesti laskeutumassa kentälle 03.30. Heitä olisi syytä olla vastassa. Viesti johdatti Muman lopulta malagalaiseen hotellin pitämään viikon ajaksi päivystystä.

 

Saadessaan viesti Päivi Muma  oli Tampereella SPR:n kurssilla, mutta hän hälytti kriisityöntekijät paikalle. Myöhemmin SPR pyysi Mumaa delegaatikseen Malagaan. Hän nousi ensimmäisten auttajien mukana Malagan koneeseen sunnuntaina iltapäivällä. Hän oli ainoa avustustyöntekijä, joka oli Malagassa alusta loppuun asti.

”Tilanne räjähti heti käsiin, kun laskeuduimme Malagan kentälle. Terminaali oli täynnä paikallisia toimittajia. Olin ainoa, joka osasi espanjan kieltä, joten median käsittely lankesi luonnostaan minulle”, Muma kertoo.
Heti alkuvaiheessa hänelle valkeni, että median käsittely vaatisi oikeasti yhden kokopäivätoimisen mediaan tottuneen henkilön työpanoksen.

”Espanjassa olin ensimmäisellä SPR:n keikallani ja tein siellä samanlaista työtä kuin voisin kuvitella kotimaassakin tekeväni vastaavassa tilanteessa”, Muma sanoo.
Ensin piti selvittää, missä potilaat ovat. Paikallinen SPR oli siinä hyvänä apuna, heillä oli lista, josta kävi ilmi potilaat, sairaalat ja vammat. Samalla selvisi, että kauimpana olevat potilaat ovat yli 45 kilometrin päässä Malagasta.


Muman päivystys

Kielitaitoisen Muman tehtäväksi tuli työn koordinointi. Hän perusti avustustyöntekijöiden ja omaisten asuttamaan hotelliin pisteen ikään kuin päivystyksen, josta hänet löysi aina. Muut lähtivät kiertämään kuutta sairaalaa, joihin potilaat oli toimitettu. Neljäntenä päivänä Muma kertoo huomanneensa, ettei ollutkaan Malagassa vaan Torremolinoksessa. Työskentely hotellilla oli niin tiivistä, ettei pikku seikkoihin tullut takerruttua.
”Jos olisin poistunut hotellilta, ei operaatiosta olisi tullut mitään. Jonkun oli pysyttävä paikalla ja johdettava tilannetta.”
Hän pohtiikin, että poliisilla, pelastuksella ja lääkinnällä johtovastuut ovat selvät, mutta psykososiaalisen tuen piirissä johtajuutta ei ole kunnolla määritelty. Psykososiaalisen tuen järjestäminen on määritelty kaikkien viranomaisten yhteiseksi tehtäväksi, mutta käytäntö on osoittanut, että tehtävä unohtuu tai sitä ei osata yhteistyössä hoitaa hektisen toiminnan keskellä.
”Laki kuitenkin määrittelee, että psykososiaalinen tuki kuuluu kaikille, siksi se pitääkin liittää suuronnettomuustoimintaan.”
Psykososiaalisista tarpeista huolehtiminen on ihmisen perustarpeisiin vastaamista, mikä on kriisihetkellä ensiarvoisen tärkeää. Monet luulevat, että kriisiapua on vain henkinen puoli, mutta asia on toisin. Siihen kuuluvat lähes kaikki arkipäivän asiat.
”Onnettomuuden uhrit tarvitsivat esimerkiksi vaatteita, majoitusta, passeja, rahaa ja lastensuojelua, se on sosiaalista puolta”


Kyllä kaikille tehtäville

Muma teki vastaanotollaan kaikkea: Huolehti psykososiaalisen tuen ja SPR:n joukkojen resursoinnista ja koordinoinnista, hoiti lehdistön ja löytötavarat sekä omaisten soitot. Lisäksi hänellä oli lompakko, josta maksettiin taksit ja jos potilaat tarvitsivat jotakin.
Kahdesti päivässä avustustyöntekijät ja omaiset pitivät palaverin.
”Omaiset olivat iso apu. Kun heitä saatiin paikalle, pystyttiin huolehtimaan myös siitä, että potilaat eivät jääneet yksin, tämä oli mahdollista, kun potilaita oli vielä 12 jäljellä.”
Hänen mukaansa omaisilta saatu palaute oli erittäin hyvää.
”Esimerkiksi sitä pidettiin erittäin tärkeänä, että heti ensimmäiselle potilaita kuljettaneelle lennolle lähti mukaan neljä psykologia, jotka järjestivät potilaille jatkohoidon heidän omaan kuntaansa.”

Tulin auttamaan sinua

Tällaisen tapauksen potilaskontakti alkaa esittelyllä. Potilaalle selvitetään kuka hänen luokseen on tullut ja minkä vuoksi. Mahdollisimman alkuvaiheessa yritetään saada jo omaisetkin mukaan. Potilaan perustarpeista huolehditaan ja puhutaan hoidosta.
”Espanjassa järjestimme tulkin, joka suomensi lääkärin puheet potilaille.”
Viimeisille 12 potilaalle pystyttiin järjestämään hoitoryhmä, joka ei jättänyt potilasta yksin.
”Juttelimme heidän kanssaan kaikesta: onnettomuudesta, omaisista, perheistä ja tulevaisuudesta.”


Kriisi vaihe vaiheelta

Heti onnettomuuden jälkeen potilaalle tulee sokkivaihe, jossa häntä suojaavat psyykkiset puolustusmekanismit. Tässä tilanteessa potilas voi kieltäytyä puhumasta koko tapahtumasta eikä tapahtuma välttämättä vielä tunnu potilaasta miltään.
”Espanjassa eräs potilas alkoi puhumaan vasta torstaina ikävimmistä yksityiskohdista kun onnettomuus sattui perjantain ja lauantain välisenä yönä.”
Sokki vaiheessa potilaalle ei tuputeta apua, vaan kuunnellaan ja odotetaan. Sitten tulee reagointivaihe, jossa potilas ymmärtää tapahtuman sattuneen ja se saattaa tuntuakin jo joltain.
Seuraavassa reaktiovaiheessa tyypillistä ovat tunteet ja ajatukset.
”Ei ehkä saada nukuttua, kun painajaiset vaivaavat tai sitten itku tulee väärässä paikassa.”
Normalisointivaiheessa ei enää kielletä tapahtunutta, se kuuluu jo elettyyn elämään. Uudelleen suuntautumisen vaiheessa tapahtuman ja sen seurausten kanssa. Malagan potilailla tämä vaihe on vielä edessä.
”Se voi tarkoittaa elämän opettelua ilman menetettyä jalkaa tai kättä.”

TEKSTI MARKO PARTANEN
Julkaistu Systolessa 3/2008.

KUVA JUHA-PEKKA LAAKSO