Liikekeskus Redin käytävälle kantautuu voimakas musiikin jytke. Ensihoitajat Hanna Hentunen ja Tero Jeronen menevät kohti ääntä, kovaäänisten vieressä tanssitaan breakdancen SM-kisaa. Se tarjoilee akrobaattisia tanssiliikkeitä ja rentoa musiikkia, mutta ensihoitajat ovat ymmällään; aluksi kisasta ei tunnu ymmärtävän juuri mitään, mutta fiilis on mahtava – puoleensa vetävä.

”Tavataan Redin toisessa kerroksessa, siellä, missä kuuluu musiikkia.” Ensihoitajat Hanna Hentunen ja Tero Jeronen suunnistavat ohjetta noudattaen paikalle, jossa on käynnissä breakdancen SM-kisa.

Teron kokemus breikistä rajoittui jokuseen YouTube-videoon, Hannalla jopa muutamaan itse tehtyyn muuviin. ”Breakcance oli kova juttu, kun olin ala-asteella. Kaikki pojat harrastivat sitä. Päätin näyttää, että minäkin pystyn.” Hän ei koskaan edennyt muutamaa kokeilua pitemmälle, mutta osoitti jo pienenä olleensa asian ytimessä. Breakdance nimittäin on taistelua ja kukkoilua tanssin keinoin. Tanssi syntyi 70-luvulla New Yorkin Bronxsissa, kun jengit kyllästyivät väkivaltaan. Ne halusivat selvittää paremmuutensa rauhanomaisin keinoin – syntyi breakdance.

 

Katuhabitusta

Redin liiketilan lattiaan on teipattu neliö. Sen vastakkaisilla reunoilla seisoo kaksi joukkuetta. Ei numerolappuja, ei yhtenäistä vaatetusta, vaan määrittelemätön määrä tanssijoita, joilla jokaisella on omanlaisensa katuhabitus. Breikki-ideologiassa kiteytyykin se, että jokainen voi tulla tanssimaan sellaisena kuin on ja tanssia kuten haluaa. ”Hetki meni, että tajusin, että siinä on kaksi joukkuetta, jotka tanssivat vuorotellen, mutta alusta asti kävi selväksi, että tapahtumassa on hyvä meno”, Hanna sanoo.

 

Pistetään paremmaksi

Tanssijat astuvat neliön sisään yleensä yksi kerrallaan. Kun breikkaja on liikkeensä näyttänyt, siirtyy vuoro vastustajalle. Tanssiin kuukuu kukkoilu ja uho, sitä osoitetaan vastustajalle erilaisin elein ja ilmein. Ajatus onkin, että tanssijan on pistettävä edellistä paremmaksi ja toisaalta se, että seuraavalle tanssijalle jätetään mahdollisimman kova haaste. Edeltäjää ei sovi kopioida, vaan pitää pystyä tarjoamaan jotain uutta ja omanlaista. ”Makeeta on se, että itse täytyy kehittää musiikkiin koreografia tanssimishetkellä”, Hanna sanoo. Tanssittavan musiikin tietää ennen kilpailua vain dj.

 

Breikkifiilistä

Tapahtumassa soi koko ajan musiikki, sillä tauoilla breikkaajat saattavat fiilistellä tanssimalla ringissä. ”Kaikki olivat iloisia ja hyvällä tuulella. Vaikka käynnissä oli kisa, niin vastustajaakin tsempattiin”, Tero kertoo.

Tapahtumaa oli helppo lähestyä. ”Aluksi seurailimme varovaisesti taka-alalta, mutta hyvin nopeasti selvisi, että liikkuminen ja mekastaminen on sallittua”, Hanna kertoo. Se kuuluu asiaan, kuten kadullakin.

 

Täysillä mukana

Kisa etenee nopeatempoisesti. Yksi kahden joukkueen taistelu eli battle kestää 10 minuuttia. Siinä ajassa kaikki kyseiseen battleen osallistuva tanssii vähintään kerran. Battlen hävinnyt hävinnyt joukkue putoaa pois kisasta ja voittaja jatkaa. Show kaappaa mukaan tunnelmaansa, se antaa luvan odottaa aina vaan lisää ja isompia temppuja. Henna huomaa eläytyvänsä täysillä breikkifiilikseen ja musiikki laittaa Teron jalan väkisinkin tamppaamaan. Teroon iski jopa jonkin sortin muuvikateus, kun hän huomasi, että hänen Vantaa hotellin yökerhossa tekemillään liikkeillä ei näissä karkeloissa pärjätä. Vaikka breikkituomarit arvostavatkin omaperäisiä ja isoja pyöriviä liikkeitä, niin Tero uskoo, että hänen aikaan saamat liikkeet eivät ole sitä osastoa, mitä tuomarit haluavat nähdä.

 

Isoja liikkeitä, väljiä vaatteita

 ”Hienointa breikissä olivat isot liikkeet, varsinkin pyörimiset. En voi käsittää, miten tanssijat hallitsevat kehoaan noin”, Tero ihmettelee. Toisella tanssijalla on retroverkkarit ja pipo, ja toisella huppari ja löysät farkut. ”Siitä, miltä tanssija näytti, ei pystynyt yhtään arvaamaan, kuinka huiman liikkeen hän hetken päästä tulisi esittämään”, Hanna sanoo.

 

Yllätysisku

Yhtääkkiä, kuin tykinsuusta, joukkueen kolme tanssijaa ampaisee rivistä samanaikaisesti tanssilattialle tekemään synkronoidusti samoja liikkeitä. Vaikka musiikki on breikkaajille arvoitus, näyttää löysistä vaatteista riittävän ravistettavaksi valmiita temppuja erilaisiin rytmeihin. Tero piti kolmen tanssijan iskua yhtenä kisan yllättävimpänä temppuna.

Hanna puolestaan katseli ensihoitajan intensiteetillä, kun eräs breikkaaja tanssi nilkkojaan taivutellen kuin ne olisivat olleet kumia. ”Joo, itseäkin oikein sattui”, Tero komppaa.

 

Kukkoilua ja nokittelua

Breikkiin kuuluva kukkoilu ja nokittelu näytti huvittavalta ja hyvän tahtoiselta. Jos siihen jotakin angstia liittyi, se ei näkynyt. Battlen jälkeen tanssijat löivät kättä ja kiittivät toisiaan hyvästä kisasta. Breikkinoviisin oli vaikea päätellä, kumpi joukkueista oli parempi. Leikkimielisen voittajaveikkauksen vei nimiinsä Hanna, joka bongasi kisan voittaneesta belgialaisjoukkueesta helppoa ja rytmiin sulavaa tekemistä. Tanssijoiden temput olivat niin viihdyttäviä, että tietämättömyys lajista ei haitannut tippaakaan kisan seuraamista.

 

Jokainen joraa

Mukana joraava yleisö, oli tuonut paikalle jälkikasvuaankin. Eräs heistä, joka pystyi helposti näyttämään ikänsä yhden käden sormilla, asetteli yleisön seassa muuvejaan paikoilleen. Sitten hän asteli tuomarin luo paiskaamaan ylävitoset. Ja kun tauko koitti, nousi tuomarikin tuolistaan ja tanssi aikansa kuluksi. Breikissä näytti olevan tilaa jokaiselle, joka haluaa tarttua meneillään olevaan hetkeen.

Huikea viihdearvo

Tapahtuman viihdearvo oli huikea, ja sen nopeatempoisuudessa ja intensiivisyydessä oli vetovoimaa. ”Tämä sopii koko perheelle tai vaikka työporukalla seurattavaksi”, Hanna sanoo.  ”Jos haluaa hyvän mielen itselleen, kannattaa mennä katsomaan breakdancea”, Terolta irtoaa vahva suositus.

 

Teksti Marko Partanen

Kuvat Dimitri Lisitsyn