Ensihoitaja Dimitri Lisitsyn osallistui World Extreme Medicinen -konferenssiin, jossa esiteltiin Master of Extreme Medicine -tutkinto. Hän innostui, haki tutkinto-opiskeliojaksi ja pääsi sisään. Huikeista lähiopetusjaksoista koostuvat opinnot alkoivat viime syksynä (2019). ”Ne ovat todella mielenkiintoisia, jopa pelottavia.”

Ensihoitaja Dimitri Lisitsyn aloitti Master of Extreme Medicine -opinnot Exeterin yliopistossa Isossa-Britanniassa. Kolme vuotta työn ohella kestävä tutkinto on 180 ETC:n opintopisteen mittainen. Lisitsyn kuuli tutkinnosta Edinburghissa pidetyssä World Extreme Medicine -konferenssissa, jossa yliopiston edustajat esittelivät sitä.
”Ääri- ja poikkeusolosuhteissa toimiminen on aina kiinnostanut minua, joten pidän tätä itseni kehittämisprojektina. Työnkuvaani se tuskin tulee muuttamaan. Tutkinnosta olen kuitenkin jo muutaman ensimmäisen kuukauden aikana saanut sellaista oppia, jota voin hyödyntää työssäni kentällä.”

 

Kaksi vuotta extremeä

Tutkinto koostuu ensimmäisen kahden vuoden aikana Britanniassa suoritettavista pakollisista perusopinnoista (30 op) sekä johtamisen, tilannetajun ja ihmisfaktoreita käsittelevistä opinnoista (15 op). Kolmantena opintovuotena tehtävä gradu on 60 opintopisteen arvoinen. Näiden opintojen lisäksi tutkinto sisältää valinnaisia opintoja, jotka ovat sitten sitä todellista extremeä. Vaadittavat opintopisteet täyttääkseen, on huikeasta vapaavalintaisesta tarjonnasta valittava neljä tai viisi kurssia.

 

Vapaavalintaiset kurssit

– Trooppiset sairaudet (Tropical Medicine), 15 ETCs, Costa Rica
– Kuumat olosuhteet (Desert Medicine), 15 ETCs, Oman
– Kylmät olosuhteet (Polar Medicine), 15 ETCs, Norja
– Vuoristo-olosuhteet (Mountain Medicine), 15 ETCs, Nepal
– Alppiolosuhteet (Alpine Medicine), 15 ETCs, Slovenia
– Meriolosuhteet (Ocean Medicine), 15 ETCs, Englanti
– Sukelluslääketiede + NASA NEEMO – komennus (Dive Medicine), 30 ETCs, Yhdysvallat
– Avaruuslääketiede + mahd. harj. ESA/NASA (Space Medicine), 15 ETCs, Englanti / Yhdysvallat
– Humanitäärinen lääketiede, teoria + harjoittelu (Humaniatarien medicine), 30 ETCs, Englanti + ulkomaan komennus

 

Erämaalääketiedettä aluksi

Ensimmäinen Britannian Corfe Castlessa suoritettu lähiopetusjakso on nyt takana. ”Mennessäni mietin, että mitä jos en saakaan tutkinnosta mitään irti ja rahat menevät kankkulan kaivoon.” Britanniassa pidetyllä Core Concepts-kurssilla opiskeltiin retki- ja erämaalääketieteen perusteita, kuten kuumuuteen, kylmyyteen, trooppisuuteen ja vedenalaisuuteen liittyviä erityispiirteitä. Toki luonnossa liikkumiseen tarvitaan myös ei-lääkinnällisiä taitoja, sellaisista aiheina olivat muun muassa köysityöskentely, navigointi ja radioliikenne.
”Erikoisuutena pääsimme opiskelemaan retkihammaslääketieteen – sekä leuka- ja kasvotrauman kurssit.”

Viiden päivän mittainen lähiopetusjakso pidettiin leirikeskuksessa, jossa opiskeltiin 8 – 12 tuntia päivässä. Ensimmäinen päivä oli tarkoitettu pelkästään 22 maisteritutkintoa opiskelevalle henkilölle, päivä sisälsi lähinnä yliopisto-opiskeluun liittyviä asioita. Toisena päivänä kurssi vahveni 25 muulla opiskelijalla, jolloin varsinainen opetus pääsi käyntiin.

 

Britti-ministerien maahansyöksy

Totta kai kurssiin kuului myös loppusota, jossa teoria-asiat pantiin käytäntöön. ”Leirikeskuksen naapuriin tippui britti-ministereitä kuljettanut pienilentokone. Meistä kootut 5-henkiset pelastustiimit lähetettiin apuun. Paikalle meno tapahtui patikoiden ja suunnistaen. Brittimalliin toimintaa virvoitti kunnollinen vesisade. Kun kohde löytyi parin kilometrin patikoinnin jälkeen ja potilaat saatiin kuljetuskuntoon, selvisi, että helikopterit ja ambulanssit odottavat potilaita parin kilometrin päässä. Rakensimme tilapäispaareja, jotta voisimme evakuoida potilaat onnettomuuspaikalta kuljetuskalustolle. Toiminta vesisateessa kesti pienen ikuisuuden mutta tuli lopulta taputelluksi.”

 

Kallista mutta huikeaa verkostoitumista

Ensimmäisen kurssin jälkeen Lisitsyn ei osaa vielä varmasti sanoa, onko kokemus hänen satsaamiensa rahojen arvoinen, varsinkin kun se ei todennäköisesti avaamaan hänelle Suomessa mitään tiettyjä ovia. ”Pääsin kuitenkin kehittämään itseäni ja opin paljon uusia asioita, kuten vaikkapa leukaluksaation paikoilleen reponoimisen. Kurssin suola oli kuitenkin sen ihmiset. Verkostoitumismahdollisuutena kurssi on mieletön.”

Paikalla oli akuuttihoidon ja terveydenhuollon ammattilaisia ympäri maailman. Tulimme hienosti toimeen koulutustasoista riippumatta. Lääkärit arvostivat kovasti ensihoitajien ei kliinisiä taitoja kuten traumatilanteiden johtamista ja radioliikennettä. Hoitajat puolestaan tukeutuivat lääkäreiden kliiniseen taitoon potilaan hoidossa. Kokonaisuudessa homma toimi kuin junan vessa.”

 

Essee ebolasta

Eikä siinä vielä kaikki, sillä Core Concepts-kurssiin kuului vielä kaksi essee-tehtävää. Toisessa niistä tuli verrata Länsi-Afrikassa vuonna 2013 riehunutta Ebola-epidemiaa Kongossa tällä hetkellä riehuvaan epidemiaan. Se tuli kirjoittaa akateemista kirjoitustyyliä käyttäen, minkä jälkeen tutor-opettaja tarkisti plagioinnin ja antoi arvosanan.

Toisessa esseessä piti tehdä lääkinnällinen retkisuunnitelma ja riskianalyysi itse keksimälleen retkelle, jonka tuli kuitenkin tapahtua ääriolosuhteissa kaukana sivilisaatiosta. Retkelle tuli osallistua ihmisiä, joilla on mahdollisia perusterveyden ongelmia. ”Kirjoitin retkisuunnitelman, jossa kuusi henkilöä ylittää suksilla Grönlannin. Porukasta löytyi verenpainetautia, epilepsiaa, ahdistuneisuushäiriötä, AD/HD:ta ja muita perussairauksia. Käsittelin työssä mahdolliset lääkinnälliset tapahtumat, niihin valmistautumisen, ennakoivan puuttumisen sekä mahdollisen evakuaation. Tein myös reissua kattavan riskianalyysin”

 

Kardiologista kyytimieheen

”Meidän maisteritutkinnossamme on 22 opiskelijasta, heistä 2/3 oli lääkäreitä ja loput erilaisia hoitajia. Kurssillamme on kirjava tausta, se sisältää kaikkea parikymppisen vastavalmistuneen sairaanhoitajan yli viisikymppisen konsulttikardiologin väliltä.”
Tutkinnon suorittaminen maksaa karkeasti arvioiden 10 000€/opintovuosi + matkakulut, sillä sen kurssit ja lähiopetusjaksot järjestetään yhteistyössä World Extreme Medicinen (WEM) kanssa, joka on yksityinen retkilääketiedeyritys.

 

TEKSTI MARKO PARTANEN
Systole seuraa Lisitsynin tutkinnon etenemistä. Systolessa 5/2020 juttu Omanin aavikolta ja lehdessä 6/2020  juttu Norjan vuoristosta.

KUVA DIMITRI LISITSYN