Samiedun opiskelijat esittelivät ”Bläkkäriä” eli mustakantista muistikirjaansa Systolen somessa käytävässä Ihmeellisessä kilpailussa. ”Ensin rupesin tekemään ’Bläkkäriä’ itselleni. Ajattelin, että olispa kiva, kun olis Taskuopas, mutta sellaisia kun ei enää mistään saa, niin päätin tehdä sen itse”, Mirva Behm sanoo.

Mirva Behm hankki muutamalla eurolla reisitaskuun uppoavan vihkon, johon hän alkoi kerätä erilaisia ensihoitotyössä tarvittavia muistisääntöjä ja nopeasti tarkastettavia asioita. Hänen luokkakaverinsa tekivät samoin. ”Luulen, että ”Bläkkäri” on luokallamme jo jokaisella, se on meidän juttu”, Mirva sanoo.

”On hauska, kun simulaatiossa tulee black out, niin pysäytämme tilanteen ja kaikki kaivavat ’Bläkkärit’ esiin. Siinä on sitten kahdeksan vihkoa rinnakkain, mitä vertaillaan. Siitä on tullut sallittu lunttikirja.” Mirva kertookin, että heidän opettajansa on markkinoinut ”Bläkkäri”-ideaa jo uusillekin oppilaille. ”Vihkoa täyttäessä oppii vääjäämättä ja siinä tulee keksittyä uusia muistisääntöjä.”

 

”Vitsailimme, että kun opintopolkumme tulee päätökseen, voimme myydä ”Bläkkärimme”. Onpa minulta sitä yritetty jo ostaakin, mutta ’Bläkkäri’ taitaa jäädä omaan reisitaskuun”, Mirva nauraa. Hän edustaa Ihmeellisessä kilpailussa savonlinnalaisesta Samiedusta koottua RedMedArmy-tiimiä.

 

Bläkkärin esittelyvideoon voi tutustua Systolen Facebookissa ja Instagramissa.

 

Teksti Marko Partanen
Kuvat Mirva Behmin albumi
Piirros Helmi Partanen

 

Ihmeellinen kilpailu – Skoopissa Akuuttihoitopäivät toukokuussa 2023.