Systole pyysi ensihoitajia mukaansa taidenäyttelyyn. Ainoana ehtona oli, että näyttelyissä käyminen ei saisi olla heille arkipäivää, vaan päinvastoin. Näyttelypoka täyttyi tunnissa, ja haun käynnistänyt Mari Kiuru kuvaili sitä pienimuotoiseksi sukseeksi. Ensin suuntana oli hämeenlinnalaiskahvio Villa Marenki, jossa oli esillä Johannes Vähäsarjan taidenäyttely.

Ensihoitaja Mari Kiuru kertoi vierailleensa näyttelyssä aiemmin alakouluikäisenä ja pakotettuna. Miko Riikonen puolestaan oli vilkaissut vain väärennöstaidetta Poliisimuseossa ja Taneli Tiesmaakin oli kolunnut korkeintaan jonkun Simbergin Ateneumin näyttelyn – alakouluikäisenä niin ikään.

Asenteesta täytyy antaa pienimuotoiset propsit, sillä reissua varten oli erikseen hankittu asiaan kuuluva varustus. Miko ja Taneli olivat sonnustautuneet baskereihin ja raitapaitoihin, joten kantahämäläisyksikkö oli helppo bongata heti Villa Marenkin portailta.

 

Mari Kiuru ei aiemmin ollut tavannut näyttelyissä vierailla. Systolen johdolla niitä kertyi yhdelle päivälle kaksi kappaletta.

 

Kaikki oli enemmän kuin valmista. Ei muuta kuin sisään kahvilaan, jossa oli esillä Johannes Vähäsarjan Matkalla kotiin -näyttely. Teoksia on seitsemän kappaletta, ja ne on mahdollista käydä läpi paikallaan pyörähtäen. Ajatus suuresta näyttelysalista konkretisoituu lopulta peräkamarimaiseksi tilaksi, jossa on vanha sohvakalusto ja pari pöytää. Teokset on nopeasti katsottu ja niihin on helppo palata uudelleen.

Ensihoitajat pitävät Vähäsarjan taiteessa siitä, että ne esittävät yleensä selkeitä ihmisiä. Yksi kuva poikkeaa esittelyssä muista. Se on toteutettu sarjakuvamaisesti ja siinä köröttelee vanhanaikainen auto. ”Autokuvan voisin ottaa omallekin seinälle. Se on simppeli ja ymmärrettävä”, Mari sanoo, se on hänen suosikkinsa. Miehet valitsisivat seinälleen teoksen, jossa on käynnissä tappelunnujakka. ”Siinä on hienot värit ja se kertoo miehen elämästä, se on myös karu ja siinä on hyvä otteluasento”, Taneli pohtii. Hän laittaisi sen valmistuvan talonsa alakerran äijäluolaan.

”Jos olisin nainen, valitsisin tuon”, Miko sanoo ja osoittaa Vähäsarjan teosta Viimeinen valssi. ”Siinä on käytetty hyviä värejä”, Taneli kiittelee. Muutenkin ensihoitajat tykkäävät Vähäsarjan värien käytöstä, se ei hyökkää silmille.

 

Miko Riikonen ja Taneli Tiesmaa tutkivat ”Matkalla kotiin” -näyttelyn antia. Viimeisimmät Vuoden ensihoitajat ovat saaneet seinälleen Johannes Vähäsarjan taidetta.

 

Ensihoitajat ihmettelevät Vähäsarjan teoksia, jotka eivät ole perinteisesti paperille tai kankaalle tehtyjä. Työt seisovat jämäkästi seinään asennetuilla hyllyillä. Ne ovat lasia, akryylia ja alumiinia. Lopulta paikalle kutsutaan taiteilija itse. Hän kertoo, että maalaa teoksen ensin vesiväreillä. Mallina hänellä on vanhoja valokuvia tai pysäytyskuva vanhasta elokuvasta. Valmiista työstä otetaan digikuva, jota käsitellään tietokoneella, minkä jälkeen työ printataan halutulle alustalle.

Vähäsarja saa arvata, mitkä ovat ensihoitajien suosikit. Tulos on 50-50; Marin valitsemaa autotaulua hänen ei arvaa mutta Mikon ja Tanelin valitseman tappelunnujakan hän arvaa. ”Oli kiva saada töistä palautetta” Vähäsarja kiittelee. Hän kertoo, että on muodostanut teoksista seinällä kiertävän tarinana siitä, mitä kotimatkalla voi tapahtua.

Näyttelyn katsottuaan ensihoitajat eivät vielä olleet valmiita kotimatkalle, vaan edesmenneen hämeenlinnalaisen kansantaiteilijan sanoin: ”kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan”.

Matka jatkui Hämeenlinnan taidemuseoon, jossa oli esillä museon omista kokoelmista koottu Meidän valintamme -näyttely. Kokemukset siitä julkaistaan Systolessa 6/2022.

 

Teksti ja kuvat Marko Partanen